keskiviikko 20. marraskuuta 2013

DIIPADAAPA ;)

Yhdeksän päivää jäljellä ja pitäisi tämän talon olla  tyhjennetty tavaroistani.  Elämme siis jännittäviä aikoja, ehtiikö entinen asukas alta pois vai pitääkö minun vuokrata tavaroilleni tilapäisvarasto, ennenkuin muutan tilapäistaloon koirineni.

En kovin paljon jaksa (ja itseasiassa en edes tahdo) kantaa murhetta asioista, mitkä ovat tulevaisuudessa. Elämä tuntuu hyvältä ja levolliselta juuri nyt ja otsahiki otetaan päivää ennen h-hetkeä, mikäli on tarvetta.

Olin päästelemässä koiria ulos ystäväni kennelissä ja pakkailin hänen kirjahyllyn sisältöä laatikoihin.  Tein löydön, jota aloitin lukemaan.  Maiccu Kostiaisen kirjoittama kirja - Hiljaisen viisauden voima.  Kirja alkoi mielestäni melko takkuisesti, mutta alkukankeuden jälkeen siihen tuli tolkkua.  Kaiken järjen ja kirjoitettujen tekstien perusteella minun pitäisi olla melko intuitiivinen ihminen, joka ei pahemmin huomista murehdi.  Itseasiassa entisessä elämässäni on kanavat yläkertaan olleet auki ja jossain vaiheessa elämää ne ovat joko sulkeutuneet tai häipyneet unholaan kokonaan.  Jotain kuitenkin puuttuu minusta, että voisin seurata omaa intuitiotani, jotain on, mikä taistelee omaa hyvinvointiani vastaan ja tämä "jokin" on selvittämisen arvoinen asia :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti