Voisi luulla, että äidin ja tyttären välirikko olisi alkanut tähän päivitykseen johtaneesta kommentista. Näin ei kuitenkaan ole. Tätä päivitystä ja kommenttia edelsi tyttären tekemä viikon kestävä pakomatka väkivaltaisesti ja uhkaavasti käyttäytyneen poikaystävänsä luota äidin luokse.
Käytiin Porvoon poliisilaitoksella, jossa F teki rikosilmoituksen ja ihmetteli itseään, ettei ollut veljeään uskonut, että jättäisi kyseisen tyypin, koska uhkaava käyttäytyminen ei ollut ensimmäinen kerta. Viikon pakoilunsa jälkeen F oli rohkaistunut palaamaan Tampereelle.
F soitti kotoaan, että oli turvallisesti päässyt perille.
Tästä päivityksestä alkoi F:n rankka valheiden vyyhti. Oma äiti vedettiin mukaan omiin ongelmiin, jonka jälkeen oma osuus asioiden kulkuun mitätöitiin ja vastuu välirikon etenemisestä ulkoistettiin äitiin. Oma osuus ja vastuunkanto sen seurauksista vaihdettiin väkivaltaiseksi osoittautuneeseen suhteeseen - alkoi tyttären häpeällinen ja suoranainen pelleily ihmissuhteilla.
Itsesuojelun ja kasvojen menettämisen pelossa annetaan ulkopuolisille käsitys, että kaikki olisi alkanut minun edellisessä päivityksessä olevasta kommentistani. Kun kaksikymppinen puhuu me hengessä ("Asioista on täälläkin suunnalla puhuttu ja tultu siihen tulokseen ettei anteeksipyyntö täältä suunnalta taroeellinen") ja miesystävä on pitkälle yli kymmenen vuotta vanhempi niin ei ole vaikea arvata, kumpi vie ja kumpi vikisee. Jokaisen valheen takana on tietysti jyrkkämielinen kuulija, mutta mitä muuta olisin voinut olla kuin jyrkkämielinen kaiken sen jälkeen, miten minun tytärtäni oli kohdeltu ja minut äidin tunteineni vedetty mukaan.
Niin syvältä valheen suosta ei ihminen, jolta puuttuu kyky kohdata vastoinkäymisiä, pysty pelastamaan itseään ja säilyttämään kasvojaan muulla tavoin kuin jatkamalla samalla linjalla - toivottavasti tämä kaikki osoittautuu sen arvoiseksi nuorelle neidille.
Kahdelta taholta olen kuullut, kuinka minä äitinä toivon tyttärelleni pelkkää pahaa. Jokainen, joka minut tuntee tai näkee vaivan lukea kirjoittamani blogitekstit keskeneräisestä äidistä, voi itse tehdä johtopäätöksensä tällaisten väitettyjen toivomusten todenperäisyydestä. Sen lisäksi, että minun on kerrottu toivovan tyttärelleni pelkkää pahaa, minulle on suoraan kirjoitettu, että valehtelen. Mitä suurin todennäköisyyksi valhe on tyttäreni aivan oma tapa selviytyä elämästään.
Olen kuitenkin vielä asiantuntija siinä, miltä minusta tuntuu ja seison ryhdikkäänä sanomisieni ja kirjoittamisieni takana pystyen perustelemaan sekä näkemykseni että tunteeni - mikäli rehellisyyttä omia tunteitaan kohtaan kutsutaan valehteluksi niin miksi mahdetaan kutsua sitä, että kasvojen menetyksen pelossa ollaan valmiita uhraamaan suhde omaan äitiin ja leimaamaan hänet valehtelijaksi näkemättä vaivaa antaa minkäänlaisia perusteluja väitteille.
Tyttäreni oli isälleen sanonut, että toivoo, ettei menneestä enään puhuta. Lupauduin hänen isälleen, että olen menneestä hiljaa, soitan tyttärelleni ja ilmoitan, että ajan hänen luokseen lauantaina 30.8. Minua ei toivotettu tervetulleeksi ja kieltäydyttiin tapaamasta minua. Onko tämä sitten tyttäreni käsitys siitä, miten luodaan uudestaan välit äitiin unohtamalla menneet? Kovin on yksipuolinen käsitys omasta toiveestaan, että menneistä ei puhuttaisi.
Minua on kuvannollisesti katsoen ammuttu niin pahasti sekä sydämeen että päähän, ettei minulla ole muuta selvitymiskeinoa lapseni menettämisestä kuin jatkaa kirjoittamista tunteistani.
Minä olen suunnattoman paljon kaivannut lastani, niin valtavan paljon, ettei kukaan edes voi arvata. Avioliitoista ja parisuhteista erotaan, mutta suhde vanhempien ja lasten välillä pitäisi säilyä kuolemaan asti. Minä ilmeisesti olen siis kuollut ainakin tyttäreni elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti