ELÄMÄÄ SMURFFIKYLÄSSÄ

Täällä me vielä asumme, Myllypuron smurffikylässä, alueella, jonka talot on ripoteltu sydämen muotoon jyrkähkölle rinteelle ja metsänreunaan.  Metsässä kulkee ristiinrastiin ulkoilupolkuja ja metsän toisella puolella alkaa viikin laajat peltoaukeamat.  Asumme vasemman sydänsakaran yläkulmassa.  Tätä kylää kutsuttiin alkujaankin smurffikyläksi, sillä täällä oli useita silloisen Helsingin liikennelaitoksen työsuhdeasuntoja ja mistäs muusta HKL olisi ollut tunnettu kuin sinisestä väristään.

Lähistöllä sijaitseva Varhan varikko ei ole enään ollut moneen vuoteen HKL vaan HelB, Helsingin Bussiliikenne Oy ja työsuhdeasunnot ovat ilmeisesti poistuneet ajan myötä, sillä kuljettajia ei alueella enään paljon näy, mutta nimi smurffikylä on jäänyt jäljelle.

Aivan kuten oikeassakin smurffikylässä on paljon sieniä, joissa smurffeilla on koti niin tässä kylässä on myös sateisen kesän jälkeen paljon sieniä, joissa tosin ei asuta.  Tämän kylän sienimäärää ja etenkin lajia ihmetellessäni tuli mieleen, että onko tämä kylä asukkaineen myrkyttänyt itse itsensä.

Kirjoitin taannoin seinänaapureistani ja konflikteista heidän kanssaan.  Joitakin viikkoja taaksepäin, tullessani aamupäivällä kotiin, oli naapurin isäntä pihalla haravoimassa.  Katsoi suoraan silmiini, tervehti ja pyysi anteeksi sitä, että oli rumasti minulle huudellut aikaisemmin.  Keskustelimme hetken yhdestä koirastani, jonka ääni heitä erityisesti on ärsyttänyt.  Lupasin tehdä asian eteen parhaani, ettei heidän täydy enään Arielin vuoksi mielenrauhaansa horjuttaa.

Muutamia päiviä myöhemmin kysyin seinänaapurilta, että onko Ariel nyt enään heitä häirinnyt.  Ei kuulemma ollut.  Isännän kanssa oli sopu saatu aikaan, mutta tämä sopu ei ollut naapurinemännän mieleen, sillä nyt hän on draamallisin elein ja sanallisesti kimpussani.  Laitoin merkille sen, että naapurin rouvalla tuntuu olevan taipumus tuntea suurta elämäntuskaa koko yhteisön puolesta, josta hän voi huonosti ja kaiken aiheuttajana on taas Ariel.  Sanoin hänelle, ettei hänen tarvitse tuskaa tuntea muiden kuin itsensä puolesta ja mikäli jollakulla muulla on asiasta sanomista niin tulevat todennäköisesti itse puhumaan.  Esitin myös naapurin rouvalle epäilykseni ylipäätään minkään yhteisöllisyyden olemassaolosta tässä kylässä.

Minun kuulemma pitäisi asua maaseudulla ;)   ....ehdotin naapurinrouvalle samaa vaihtoehtoa hänen kohdalleen, siellä ei naapureiden elämän äänet häntä häiritsisi.  Meidän keskustelumme loppuikin sitten tähän.


Tämän kylän sisäänlämpiävissä perheyhteisöissä jyllää aivan selvästi mummusmurffiinat, jotka pitää miehiänsä sillmän alla (millaisia hulivilejä ovatkaan sitten mahtaneet olla).  Seinänaapurin mummusmurffiina on toinen tässä kylässä, joka ei pidä siitä, että miehensä on minkäänlaisissa väleissä meidän kanssa. Ripan rouva on toinen.  Oli kieltänyt Ripaa tulemasta tutustumaan meihin keväällä.  Ripa reippaana poikana uhmasi rouvansa kieltoa sillä seurauksella, ettei hädin tuskin uskalla tervehtiä ja mikäli rouvansa kanssa kulkee niin ei edes pää käänny tervehdykseen.  Outoa porukkaa sanon minä.

KESÄ MENI, SYKSY TULI

Siis ihan törkeen paljon on tapahtunut meidän elämässä kolmen kuukauden aikana.  Kesä meni terassia rakennellessa, naapurin kanssa kättä väännellessä, uutta osoitetta etsiskellessä ja paljossa muusakin.
Myllypurossa edelleen ollaan ja toivonmukaan vähintäänkin niin kauan kun kouluni kestää.  Viikko sitten oli hierojakoulutuksn 1/4 tutkinnon suoritus.  Lakiosuudesta ja asiakaspalvelusta sain huippuhienot arvostelut, mutta anatomiaa jodun vielä täydentämään ennen työharjoittelua, mikä alkaa lokakuun alusta.

Kesän aikana meille tassutteli kaksi uutta karvaista perheenjäsentä.  Lellu (Ilveskosken King's Cutie Pie) ja Hugo hupsu (YlangYlang Hubble).

Sissi on astutettu Unolla ja mikäli luoja suo ja kaikki menee suunnitelmien mukaisesti niin uusia karvaisia kansalaisia odotetaan syntyväksi 24.10.

Paljon on myös välillisesti surua mahtunut matkaan mukaan, josta on ollut opiksi vastaisuuden varalle, mikäli omalle kohdalle sattuisi ja vaikka ei sattuisikaan niin yleisesti tiedoksi.

Olen suunnattoman yllättynyt siitä kuinka paljon lemmikkejä karkaa.  Yhtälailla olen ihmeissäni siitä, että kaikki löydetyt karkurikoirat eivät ole edes etsityiksi ilmoitettuja.

Suomessa laki velvoittaa kuntia huolehtimaan  löydetyistä karkulaisista ja ellei kunta itse vastaa tästä velvoitteesta niin kunta ostaa palvelut lähimmältä mahdolliselta palvelun tarjoajalta, joka tekee kunnan kanssa sopimuksen löytöeläimien vastaanottamisesta ja hoidosta.

10.8. karkasi Nurmijärveltä neljä vuotias coton-poika, jonka kasvattaja oli sijoittanut koeajaksi nurmijärveläiseen lapsiperheeseen.  Perhe sai tarkat ohjeet siitä, kuinka aikuista kodinvaihtaja koiraa tulee pitää kytkettynä ja tarkoin vartioituna pitkään.

9.8.  Kasvattaja sai perheeltä ilmoituksen, että koira oli päässyt vajaa viikko aikaisemmin karkaamaan ja että he olivat sen löytäneet takaisin.  Siinä vaiheessa perhettä muistutettiin niistä asioista, mitä kodinvaihtaja koiran osalta ovat tärkeitä.

10.8.  kasvattaja sai perheeltä ilmoituksen, että koira oli jälleen karannut ja tätä karkureissua on kestänyt jo nyt yli kuusi pitkää viikkoa.

Coton-pojan etsinnöissä minulla on ollut laaja toimenkuva;  tiedottaa, koordinoida, havannoida, dokumentoida, etsiä, grillata, hoitaa omien koirien lisäksi toisen kennelin koiria, KADONNUT COTON-POIKA -ryhmän (jäseniä jo lähes 2000) perustaminen ja ylläpito jne....

KOIRANMYRKYTTÄJÄT(kö)!

Sen lisäksi, että jokainen kevät tuo tullessaan lumen alta paljastuvat koirien jätökset sekä niistä valittajat, se tuo tullessaan myös kulovalkean tavoin leviävät viestit liikkeellä olevista koirien myrkyttäjistä.

Pistää ihan kiukuksi asti lueskella niitä, sillä ainakin minun on vaikea uskoa, että nk. myrkyttäjät olisivat liikkeellä jotakuinkin samaan vuodenaikaan ja että aivan kättelyssä pystytään (yleensä) nimeämään jopa kyseessäolevan myrkyn nimikin.  Ihan oikein koirankasvattajan taholta välitettiin kyseenalaista viestiä eteenpäin.  Min en  usko, ennenkuin on toteen näytetty  tai virallisemmalta taholta ilmoitusta tullut kyseisenlaisen ongelman olemassaolosta jollain määrätyllä alueella.

Yksityisviestinäkin oikein lähestytään ja tässä ote yhdestä sellaisesta: "Hei, Asun tässä lähellä ja meillä on xxxx niminen xxxxx. Kävellään usein aamuisin siitä XXXXXXXX:n ohi ja mennään sinne metsätiellä siitä heti vasemmalle leikkipuiston kohdalta. Sunnuntaina löyty teidän talojen edestä kasaan piilotettu makkara, jonka xxxx onneksi ehti pudottaa suustaan. Revin x:n pois nopeasti ajattelematta sen kummemmin. Tänään toiselta puolelta tietä, sen paritalon kapeelta nurmelta, xxxx löysi jälleen makkaran. Olin saattamassa lastani kouluun, enkä heti ehtinyt huomata tapahtunutta. x ehti nielaista makkaraa. Muutaman hetken kuluttua alkoi kouristella ja oksentaa. Sitä kesti 15min. Pyöri ja korisi ja kouristeli. Lopulta jäi makaamaan maahan. Toipui kuitenkin kun kannoin sen metsäpolulle (hajut ehkä). Metsätien lopussa, lehtilaatikoiden luota se löysi taas kasasta makkaran. Nyt ehdin sen huomata heti, eikä x ehtinyt sitä syödä. Sitä vaan että, mitähän ihme makkararoita ne oikein on? Kannattaa olla varuillaan. t: xxxxx"

3-4 kertaa päivässä teen Tyttöjen kanssa ko. lenkin ja aamulenkkiä tehdessäni olen huomannut mm. seuraavanlaisen ilmiön asuinalueellamme; Lapset juoksevat koululle aamueväät kädessä (yleensä voileipää) ja jos kaveria sattuu koulumatkalla vastaantulemaan niin aamiaisen syönti vaihtuu mielekkäämpään tekemiseen ja eväät lentävät sen siliän tien kädestä tienvarteen.

Mun Tytöt ovat varsinaisia eväsmagneetteja, enkä usko, että nämä kyseiset muutamat eväät, joita koirani ovat ehtineet hiukan maistelemaan tienvarsilta, olisivat olleet myrkytettyjä.  Jos minun koirani alkaa oksentelemaan ja kouristelemaan kesken ulkoilun niin en minä jää odottelemaan varttitunniksi, että josko tilanne selviäisi vaan siltä seisomalta kiikuttaisin lähellä olevalle koirasairaalalle.  Ugh! olen puhunut ;)

TYTTÖJEN RAKENNUSPROJEKTIT

Kahden eri asunnon rakennusprojektit ovat alkaneet toisessa asunnossa puolitoista vuotta sitten ja minun asunnon osalta vappuna 2012.  Pihamme on tällähetkellä kaatopaikan näköinen, aivan kuten kotikin, silloin kun suursiivousprojekti on päällä.

Vielä eilen, vuokra pakettiautoa varatessani kuvittelin, että shoppailuun Bygmaksissa ja lautojen kuljetukseen kahteen eri osoitteeseen riittää kolme tuntia. Auton vuokraamisessa ja itse työn tekemisessä säästää selvää rahaa verrattuna Byggmaxin kotiinkuljetukseen Myllypuroon, mikä on noin 70,-.   Riipivä totuus paljastui kun olimme lastanneet kärryihin yli puolen kilometrin verran sekä raakalautoja että painekyllästettyjä lautoja, jotka painoivat niin paljon, ettei kärryt hievahtaneetkaan paikalta.

Tarvittiin miehistä apua, siis itseasiassa sähkökäyttöistä apuvälinettä  lautakasojen siirtämiseen.  Ei ne vastoinkäymiset siihen loppuneet, vaan vasta alkoivat. Aikaa paloi kun ilmeni, että meillä oli vuokra-auton vara-avaimet käytössä, joilla ei saanut sähköisesti pakettiauton sivu- ja takaovia auki vaan ovet olivat tuplalukituksen takana.  Kun vihdoin saatiin usean puhelinsoiton jälkeen auton takaovet auki niin emme voineet muuta kuin todeta, että laudat eivät täysipitkinä kyytiin mahdu, eivätkä missään nimessä edes koko lautamäärä.  Neljä tuntia oli hulahtanut kuin siivillä.  Kädet rakkuloilla sahaamisen jäljiltä lähdimme viemään ensimmäistä lautakasaa Eijan luokse.  Auton vuokrausta ei saatu pidennettyä, joten autoa palauttamaan ja uutta autoa vuokraamaan toisesta paikasta.

Vahingosta viisastuneena otettiin Eijan luota mukaan sähkökäyttöinen saha, jolla saatiin nopeammin laudat sen mittaisiksi, että mahtuivat kyytiin.

Fyysisesti rankkaa päivää kesti aamu seitsemästä ilta kymmeneen ja autojen vuokraukset polttoaineineen maksoivat 130,-.  En ole enään ihan  yhtä vakuuttunut säästöistä tai, että kannattaa itse moiseen työhön ryhtyä.

Nyt laudat ovat pitkin pihaani ja odottavat, että ahkera remppalady ryhtyy töihin ja rakentaa koirille aidan sekä isomman terassin.

ABCD.....❤¸¸.•*¨*•♫

A  Arki on elämää ja elämä on juhla, johon olemme kaikki syntymästämme kutsutut.
B  Babar norsun koskettavan surullinen tarina kuten myös Tirlittaninkin ovat jääneet lähtemättömästi elämään tunnemaailmani syövereihin.
C Cottonfever's, kennelnimi, jonka sain 2008 lähes vuoden kestävien lausuntokierroksien jälkeen.  Nykyään kennelnimen saa noin puolessa vuodessa.
D Dostojevskin Rikos ja Rangaistus, yksi parhaimmista ja työläimmistä kirjoista, joita olen lukenut.
E Erehdys on jotain sellaista, joka olisi voinut olla toisin, mutta ei ollut kun tuli valittua toisin ;)
F Fatou, mun pikku prinsessa, joka täyttää tänävuonna 18 vuotta <3 Fobiat; korkeat ja avoimet paikat, kissat
G Guggenheim museo, tarvitaaks me ihan oikeesti?
H hautausmaa, siellä täytyy käydä välillä moikkaamassa äitiä.  On välillä kovasti ikävä äidin olemassaoloa.  Mä meen Tyttöjen kanssa istuttamaan vähän kukkia haudalle kun säät sallivat ja otetaan muutama sidukka; toinen itselle ja toinen äidin puolesta :)
I Itku sentään.  Olen aina ollut yliherkkä ja itken niin ilosta, onnesta kuin surustakin.  Minä olen Idan mummeli.
J Jokapaikaikan höylä, taivaanrannanmaalari, elämäntaiteilija, omantien kulkija.  Sellainen minä olen.
K Koirat, kesä ja mielummin inkkarikesä, kiitos!
L Leikkimielisyys löytyy kiireettömyydestä, vapaudesta, inhimillisyydestä ja suvaitsevaitsevaisuudesta niin itseään kuin muitakin kohtaan.
M Minähän se tässä ;)
N Nikolai, mun jo aikuiseksi kasvanut lapseni <3
O Onni on sitä, miksi sen kukin määrittelee ja murheenkin keskellä se löytyy tummien pielvien kultareunoista.
P Pahanpuhujat, kateelliset, katkeroituneet, omasta itsestään ja elämästään eksyneet.
Q
R Rakkaus on ikuinen <3
S Sielunsisaret ja -veljet, sosiaalinen elämä, sukulaiset
T Tavarapaljous, kuka sitä tarvitsee?  Vain sen omistat, mikä olet kokenut.  Kaiken muun voit menettää.
U Uhanalainen.  Naisen- ja miehenroolit ovat katoamassa, elleivät jo kadonneet.  Kaipaamaan jäi; MINÄ
V Varhaislapsuus; ristiriidat, pelko, häpeä, onnenmuruset, itseinho, uho
X Tuntematon
Y  Yön pimeys ja aamun odotus
Z Zorro, viittaherra, oliskohan 70-luvulta.
Å Åland
Ä ÄITI vieläkin on ikävä.  Minäkin olen äiti.
Ö Ökkömönkijäiset ja öykkärit

HASSUNHAUSKA JA HYÖDYLLINEN PÄIVÄ

Eilen jo päätin, että pidän tämän päivän koulusta vapaana ja jo aiemmin varattua lääkärissäkäyntiä ennen menisin  kirjastoon tulostamaan muutamia papereita sekä tilaamaan uudet lasit, jotta maailma kirkastuisi jälleen.

No, enhän mä minnekään kirjastoon tai silmälasiliikkeeseen ennättänyt ennen lääkäriä ja sieltäkin myöhästyin kymmenen minuuttia.  Voihan nää puuttuvat asiat tehdä lääkärissäkäynnin jälkeenkin, vai voiko?  Kirjasto olisi siinä ennen bussipysäkkiä ja Itäkeskuskin on ennen kotia, mutta Vallilassa kun olin niin ajattelin ihan vaan pikkuisen käydä vaihtamassa Annelin kanssa muutaman sanan kun en ollut saanut hänelle kirjoitettua kuten olin aiemmin luvannut.  Mulla on ollut hurjan ikävä Annelia ja kaikkea sitä sosiaalista elämää Vallilassa ja on niin paljon puhuttavaa, että siitä tulisi kirjan verran, enkä tiedä edes mistä aloittaa.  Siispä Annelin luokse ensin. Oven takaa jo kuului, että Annelilla oli enemmänkin kuin oma koira talossa.  Koirat huusivat kuin syötävät Annelin raottaessa varovasti ovea, että nelijalkaiset pysyisivät sisällä.  Ovi kyllä aukesi varovasti, muttei riittävän pienesti, sillä yksi niistä kirpun kokoisista chihuista otti ja livahti pihalle ja portista ulos.  Sinne teille meni eikä edes hännän heilautusta näkynyt.  "Joo, mä tulin sua vaan pikaisesti tapaamaan" sanoin ja löysin itseni kävelemässä Annelin kanssa pitkin vanhan Vallilan katuja sitä pistettäkin pienempää koiraa etsimässä.  Siellä me kaksi puolisokeaa; toinen joka ei erota tien toiselta puolelta koiraa lumikökösta ja toinen leikkattuine silmineen tehtiin parhaamme, mutta eihän me sitä tietenkään löydetty.  Mentiin takaisin Annelin kotiin ja laitettiin vajaavainen ilmoitus kadonneisiin karkureihin.  Ilmoituksesta tuli siksi vajaa, kun Anneli ei edes tiennyt, että onko se koirakarkuri uros vai narttu tai millä nimellä sitä kutsutaa, sirutuksista puhumattakaan.  Sen jälkeen olikin syytä ilmoittaa koiran omistajalle, Annelin pojan tyttärelle, että kuinka kävi.   Koira löytyi muutaman tunnin etsintöjen jälkeen melko läheltä naapuritalon pihalta olevasta ja viellä jäljelläolevasta lumikasasta :)

Siis, ei kirjastoa eikä silmälasiliikettä tänään.  Olikohan tämä rangaistus siitä, etten mennyt kouluun tänään.  Huomenna ainakin menen, eikä haittaa mitään vaikken näkisikään mitään, sillä onhan siellä muitakin näkövammaisia Keskuspuiston ammattioppilaitoksessa kun ollaan :D

Syvästi ja pyhästi päätin, että mun koirilla on kovat koulutusjaksot edessä, eivätkä ne enään koskaan ole ensimmäisenä ovella mölisemässä kun meidän ovikello soi, ettei ainakaan meidän ovesta tarvitse yhdenkään turrikan karata.

Saanan ajatukset olivat kuin pisteenä tähän hienoon päivään " On se toisaalta ihan suloista kun hölmökin jaksaa yrittää.  Lopputulos on ehkä vähän säälittävä, eikä hölmö itse tajua sitä, mutta kiva, että hölmökin edes yrittää.  Eikä se välttämättä oo hölmön oma vika, että se on hölmö.  Annettakoon siis hölmöys anteeksi kaikille hölmöille sillä ehdolla, että hölmöilijät ei vahingoita hölmöilyllään muita ihmisiä.  Muuten saa vapaasti olla hölmö tai jopa täystyhmä."

Kiitos tästä antoisasta ja ihanasta päivästä kaikille asianosaisille ;)

NIIN PALJON OLIS ASIAA, ETTEI LÖYDY MITÄÄN SANOTTAVAA

Tänään (tai siis eilen) oli  meidän mini aapan eli Arielin 4-vuotis synttäripäivä <3 Pääsiäinen on kohta ohi, vielä yksi päivä ja sitten koittaa jälleen arki.  Tosin tulevan vkon voi laskea vielä vapaaksi, muutamaa koulussa käväisykertaa lukuunottamatta.

Eikkuli ja Sari kävivät lauantaina ja vietettiin mukava ilta, hyvää seuraa, syötävää ja juotavaa :)   ....kamerankäyttäjä oli niin laiska, ettei jaksanut takamustaan penkistä nostaa ottaakseen enemmän kuvia

Hienoa, että Camullekin löytyi kaveri Ohmista, joka liikkui samalla energiatasolla kuin Camu.  Pojat pärjäsivätkin hienosti yhdessä, ellei lasketa mukaan sitä, että ne kilvan nostelivat koipiaan joka nurkan kohdalla.

Camun kuten myös Tyttöjenkin turkit ennätin laittaa kuntoon ennen pääsiäistä.  Camun turkin kehitys on siinä vaiheessa, että se täytyy läpikäydä kamman kanssa vähintään joka toinen päivä, että säilyy takuttomana ja tarvittaessa siinä välissäkin.

Memmun tenavat täyttävät tällä viikolla jo kuusi viikkoa, joten kyllä vaan aika juoksee ja lujaa.  Torstaina onkin tiedossa pentutarkki sekä Tyttöjen rokotusten päivitykset.

Huomenna (eli tänään) tuleekin Elina, Janina, Jimmy, Pessi ja Helmi, Camun sisko ja velipuoli.  Minusta on aivan mahtavan ihanaa kun kavereita käy kylässä.  Vielä kun ei tunne ketään täältä Myllypurosta niin välillä elämä ilman sosiaalista kanssakäymistä on tuntunut todella kuolleelta.