Koiria tuli pestyä eilen ja tänään. Ihan vaan koirien puunaustuunaushetken lomassa, puolella korvalla kuuntelin Maajussille morsian -ohjelmaa. Valpastuin kuullessani, että luomutilallinen 26 vuotias Vesa Pöytyältä kertoi juuri pitävänsä kaikesta vanhasta. Mahtaisiko pitää myös minustakin? Ikänaisena tartuin heti kuulemaani mahdollisuuteen. Tunne oli kuin hukkuvalla, joka saa otteen oljenkorresta - Tuumailin, että pitäisi varmaan tässä
laittaa kirjettä menemään Vesalle.
Kovasti sai naamakirjapäivityksen ajatus kannatusta, että +50 ikäneidot sankoin joukoin lähestyisivät vanhoista asioista pitävää luomutilallista.
Mitähän mahtaisivat tuumata tulevat appivanhemmat itsensä ikäisestä, ellei jopa vanhemmasta miniästään, joka kevein askelin, notkeasti kuin ratakisko astuisi heitä tervehtien tupaa näyttäen siltä, kuin olisi jo toinen jalka haudassa.
Ajattelin tässä yön hiljaisina tunteina kirjoittaa tähän alustavan kirjeen Vesalle :) Ihan hillittömästi naurattaa oma visioni tilanteesta, vaikka hervoton nauraminen ei hyvän edellä olekaan :D
Hei maajussi Vesa,
kuulin tv:stä haastattelusi, jossa kerroit pitäväsi kaikesta vanhasta. Jouduin ihan hengittämään syvään, sillä en ollut uskoa korviani, että vielä löytyy vanhoja asioita arvostavia 26 vuotiaita nuoriamiehiä. Minä olen sellainen, jota etsit - siis vanha. Voi olla, että sinua on lähestynyt jo joku minua huomattavasti vanhempi, mutta yritän silti. Kävin MTV:n sivuilla vielä varmistamassa, että olin kuullut oikein - olinko sitten ymmärtänyt lukemani oikein, on taas asia erikseen ;)
Hiukan olin pettynyt kun kirjoitetussa esittelyssä mainittiin seuraavaa: "intohimoihin kuuluvat vanhat esineet, erityisesti vanhojen
maatalouskoneiden keräily ja korjaus. Navettarakennuksesta löytyy jos
jonkinlaista peliä, jotka odottavat kunnostusta. Vesan haaveena on
laittaa pystyyn pieni museo".
Annettakoon tuo esineellistäminen anteeksi, sillä semmoisia esineellistäviähän miehet vähän ovat olleet läpi historian. Onneksi ei kirjoituksessa oltu kuitenkaan poissuljettu intohimosi kohteista meitä vanhempia ja ylipäivättyjä naisia. Olen juuri muutama viikko sitten käynyt polven tekonivelleikkauksessa, joten toivottavasti et kuitenkaan anna minun odottaa kunnostamista jossain navettarakennuksessa liian pitkään vaan reippaasti tarttuisit tuumasta toimeen aloittaen kuntouttamiseni personal trainerinani - olen ihan täpinöissäni, tuskin maltan odottaa aikaa, että olen taas kunnossa :)
Hienoa, että olet huumorintajuinen, minäkin olen sitä. Meillä löytyy varmasti paljon yhteistä, mille nauraa :D Mökkeilykin, mikä kuuluu harrastuksiisi kuulostaa mukavalta. Mielelläni mökkeilisin jo nyt, mutta minulla kun ei ole sitä omaa mökkiä - toivottavasti sinulta löytyy sellainen, ettei tarvitse siellä vanhempiesi mökillä mökkeillä.
Älä huoli siitä, ettei sinulla ole lemmikkiä. Jos minut valitset niin mukana tulee monta lemmikkiä, joiden seurasta ja hoitamisesta saat nauttia. Se on myös hieno asia, että olet rauhallinen ja hyvä kuuntelija, sillä eihän siitä mitään tulisi jos me kumpainenkin puhuttaisiin silmät suut täyteen, eikä kumpikaan kuutelisi. Jotain täytyisi kuitenkin itsepäisyydellesi tehdä, mutta sitä voimme sitten pohtia myöhemmin yhdessä.
Tulevaisuudenvisiomme 10 vuoden juoksulla ei nyt aivan mene yksiin, mutta kun ottaa ikäni huomioon niin saattaahan se olla, että olen jo tuolloin osa pienen museosi kokoonpanoa.
Arvostat toisessa rehellisyyttä, luotettavuutta ja huumorintajua. Omasta mielestäni olen riittävän rehellinen ja luotettava olosuhteet huomioiden. Olen joskus kuullut sanottavan itsestäni, että omatuntoni on kuin kuminauha, tiedä tuota, mutta huumorintajua ei tulisi elämästämme puuttumaan. Vielä bonuksena, vähän niinkuin kirsikkana kakun päälle voin luvata ehdotonta lojaalisuutta.
Pikkusuolaisen napostelupaheeseesi löytynee vastaus pizzataksista, ellei sinulta löydy kokkaustaitoja. Itse en oikin ole keittiöihmisiä.
Nyt jo tätä kirjettä kirjoittaessani tuntuu, että olemme läheisiä ja tärkeitä toisillemme ja että meillä olisi paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Vähän minua huolettaa se, että pisimmät seurusteluaikasi ovat rajoittuneet vähän yli vuoteen, voiko joku ystäväsi sinua kuitenkin suositella? Onneksi olen kuitenkin sinua huomattavasti vakaampi ja se voi tuoda suhteellemme sitä turvallisuudentunnetta, jota kumpikin varmasti tarvitsemme. Olen ollut kahdesti naimisissa ja kaikki lukemattomat suhteeni ovat kuitenkin kestäneet ainakin 2-3 vuotta.
Kerroit tv-haastattelussa myös, että kaverisi kutsuvat sinua liikkuvaksi historiankirjaksi. Voin luvata, että jos minut valitset ja opit tuntemaan minut niin tulet saamaan historiankirjaasi lukemattoman määrän uusia sivuja.
Edukseni voitanee lukea monen vuoden värikäs, mielenkiintoinen ja monitahoinen elämänkokemus ja se, että seurani on jollain tavoin myös terveysvaikutteinen. Kuulin nimittäin jossain vaiheessa elämääni, että minun seurassani ei tarvitse ainakaan verenkiertohäiriöistä kärsiä. Tähänastisessa elämässäni ole kaiken menettänyt, jopa kasvoni, joten tästä ei voi suunta olla enää muualle kuin ylös- ja eteenpäin.
Toivon, että olen vastaus etsimääsi.
Pikaista yhteydenottoasi odotellen <3
- mummeli -62 -
lauantai 27. syyskuuta 2014
lauantai 20. syyskuuta 2014
KULTAINEN KISSA JA PUHUVA KOIRA
Jos ei muut niin ainakin läheiseni tietävät, miten suurissa määriin omaan kissafobiaa. Fobiasta huolimatta aina silloin tällöin putkahtelee kisuja uniin asti.
Edellisen yön kissauni oli aiva huippu.
Olin pienessä huoneessa, jonne minulle tuotiin kullan värinen kissanpentu. Kissan väri oli yhtä aito ja kiiltävä kuin oikea kulta. Unessakin pelkäsin eloisan vilkasta kissanpoikaa, joka hyppeli samalla sängyllä, jolla yritin nukkua. Siedin pelkoani ja päätin pitää kissa ilmeisesti pelkästään siitä syystä, että kissa oli kultainen. Tuli aamu ja uneni kultainen kissa sekä Ariel olivat ulkoilemassa. Katselin huoneen yläpuolella olevasta ikkunasta betoniaitaa, jonka alapuoli oli avoin ja siitä näki tielle, missä autot kulkivat. Ariel ja kultainen kissa olivat tien toisella puolen kun kissa lähti ylittämään katua autojen jarrutellessa ja Arielin huutaessa kissan perään, että "ei saa juosta tielle". Tien toisella puolella oli myös bussipysäkki, missä oli kolmen-neljän hengen nuorisojoukkio. Yksi nuorista tytöistä juoksi ottamaan kissan ja samointein nuoret säntäsivät karkuun kissa mukanaan.
Tässä vaiheessa lähdin itsekin etsimään kultaista kissaani. Tein unen tarkan suunnitelman, jota lähdin toteuttamaan. Itkien etsin kissaani ja kyselin ohikulkijoilta. Metsän toisella puolen oli iso kauppakeskus, jonne saavuin. Nyt minulla oli kissan etsinnässä seuranani yksi kasvattini omistaja sekä tyttäreni ystävätär. Olimme menossa kauppakeskuksen alakerrasta yläkertaan liukuportaita kun puhelimeni soi (siis ihan oikeassa elämässä) - unessa olin aivan vakuuttunut siitä, että soittaja on joku, joka on kissan jo löytänyt.
Harmitti hurjasti kun jännä uni jäi kesken :)
Edellisen yön kissauni oli aiva huippu.
Olin pienessä huoneessa, jonne minulle tuotiin kullan värinen kissanpentu. Kissan väri oli yhtä aito ja kiiltävä kuin oikea kulta. Unessakin pelkäsin eloisan vilkasta kissanpoikaa, joka hyppeli samalla sängyllä, jolla yritin nukkua. Siedin pelkoani ja päätin pitää kissa ilmeisesti pelkästään siitä syystä, että kissa oli kultainen. Tuli aamu ja uneni kultainen kissa sekä Ariel olivat ulkoilemassa. Katselin huoneen yläpuolella olevasta ikkunasta betoniaitaa, jonka alapuoli oli avoin ja siitä näki tielle, missä autot kulkivat. Ariel ja kultainen kissa olivat tien toisella puolen kun kissa lähti ylittämään katua autojen jarrutellessa ja Arielin huutaessa kissan perään, että "ei saa juosta tielle". Tien toisella puolella oli myös bussipysäkki, missä oli kolmen-neljän hengen nuorisojoukkio. Yksi nuorista tytöistä juoksi ottamaan kissan ja samointein nuoret säntäsivät karkuun kissa mukanaan.
Tässä vaiheessa lähdin itsekin etsimään kultaista kissaani. Tein unen tarkan suunnitelman, jota lähdin toteuttamaan. Itkien etsin kissaani ja kyselin ohikulkijoilta. Metsän toisella puolen oli iso kauppakeskus, jonne saavuin. Nyt minulla oli kissan etsinnässä seuranani yksi kasvattini omistaja sekä tyttäreni ystävätär. Olimme menossa kauppakeskuksen alakerrasta yläkertaan liukuportaita kun puhelimeni soi (siis ihan oikeassa elämässä) - unessa olin aivan vakuuttunut siitä, että soittaja on joku, joka on kissan jo löytänyt.
Harmitti hurjasti kun jännä uni jäi kesken :)
tiistai 16. syyskuuta 2014
KUNTOUTUMINEN POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSESTA
28.9.-14.10. Lähes kolme viikkoa kulunut edellisestä kirjoituksesta. Takana on ahkeraa kuntoilua ja tuskanhikeä ja kaksi fyssarikäyntiä. Heti ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen selvisi, miksi yhteys leikatun jalan reiden etuosanlihaksiin oli poikki. Yksinkertaisesti lihakset aivan surkastuneet. Viikon verran täsmäkohdistettua lihasharjoittelua ja sen jälkeen on jalka noussut sänkyyn ilman toisen jalan- tai kylpytakin vyön apuja. Polven täytyisi taipua vähintään 130 astetta normaalielämän tarvetta varten. Ensimmäisen fyssarikerran jälkeen kulma oli 65 astetta ja viikko siitä eteenpäin 70 astetta. Kivut jatkuvat edelleen etenkin polven sisäreunan puolella ja kipulääkettä menee etenkin yötä vasten. Nyt on ulkoiltu kaikkien neljän koiran kanssa ilman keppejä jo muutaman päivän. Hitaasti käy akeltaminen kun ei ole tukea. Jännityksellä odota ylihuomista kolmatta fyssarikäyntiä, että saan tietää kuinka monta astetta on polven taipuminen kehittynyt viikossa.
22.-27.9. 24.9. käynti terveysasemalla niittien poistossa. Hiukan tuli kevyempi olo jalkaan. Jalka näyttää melko siistiltä. Niittien poiston jälkeen iho avauti osittain (ei siis ollut sulkeutunut kunnolla vielä). Terveydenhoitaja teippasi jalkaa useammasta kohdasta haavanreunojen sulkeutumiseksi. Saunaan saisi jo lauantaina mennä ja teippien piti olla kaksi päivää jalassa. Lauantaina irroitin teipit ja haava irvistelee ilkeän näköisesti edelleen. Uutta teippiä vaan kehiin. Polven väkisinvääntö koukkuun jatkuu edelleen ja nyt onnistuu ilman sirkustemppuja nostaa leikattua jalkaa Arielin rappusten ensimmäiselle askelmalle. Selkeästi huomaa, että edistystä tapahtuu, vaikkakin melko hitaanlaisesti.
20.-21.9. Ei sitten mitään uutta toipumisessa. Turvotus jatkuu, reiden etuosan lihakset ei pelitä ja hermosärkyjä sääriluussa. Siinä se, huomista odotellessa.
19.9. Tänään yhteys oman ta:n fyssarille, jota menen tapaamaan koiven merkeissä 2.10.
18.9. Ei mainittavaa edistystä kuntoutumisessa. Päivä meni analysoidessani jalkalihaksien toimintaa. Polvi ei sovinnolla koukistu vaan junnaa vastaan. Laskettaessa paino leikatulle jalalle, polven ollessa aavistus koukistettuna - aivan kuten kävelyaskelta otettaessa. Polvi notkahaa ja menee täysin hervottomaksi. Polven koukistamisesta vastaa kaksoiskantalihas (musculus gastrocnemius), mikä luetaan kuuluvaksi kolmipäiseen pohjelihakseen yhdessä leveän kantalihaksen kanssa. Kaksoiskantalihas on kaksipäinen ja siinä on lateraalinen sekä mediaalinen pää. Lateraalinen pää lähtee reisiluun lateraalisen nivelnastan yläpuolelta ja mediaalinen pää vastaavasti mediaalisen nivelnastan yläpuolelta. Lihas kiinnittyy loppupäästään akillesjänteellä kantaluuhun. Kaksoinkantalihaksen tehtäviin siis kuuluu polvinivelen koukistus ja kinnernivelen ojennus.
Jälleen yhteydenotto Peijaksen fyssarille. Koska koukistus onnistuu, vaikkakin aavistuksen verran, eikä jalka pidä alla niin esitin epäilykseni, että nelipäinen reisilihakseni (musculus quadriceps femoris, johon kuuluvat suora reisilihas (m. rectus femoris), sisempi reisilihas (m. vastus medialis), keskimmäinen reisilihas (m. vastus intermedius) ja ulompi reisilihas (m. vastus lateralis) olisi survaistu rikki polven leikkauksessa. Näin ei kuitenkaan kuulemma käy vaan lihas siirretään syrjään. Joka tapauksessa reiden etuosan lihas ei ota käskyjä vastaan. Ohjeistetut lihasharjoitukset jatkuvat kuitenkin.
17.9. viikko leikkauksesta. Kintun turvotus jatkuu. Kolme päivää kesti, että sain pakkaseen vihannespusseja, joilla voin antaa kylmähoitoa jalkaani ja pyrkiä liikuttamaan sitä kylmäpuudutuksen turvin. Muuten eiliseen verrattuna ei juurikaan mitään edistystä. Kaikki lihakset tosin ovat kipeenä niinkuin parhaimmankin painimatsin jälkeen.
Tänään 16.9. alkoi kuudes keinonivelleikkauksen jälkeinen kuntoutumispäivä.
Heräsin klo 6 aamulla jalkasärkyyn. Panacodit ja Buranat naamariin ja epäonnistunut yritys nostaa selinmakuulta leikattua jalkaa nilkasta koukistettuna kohti kattoa. Turvotus jalassa estää edelleen jalan taivuttamisen.
Lakananvaihdon yhteydessä kellahdin sängylle niin, että oikea jalka uusine varaosineen retkahti voimattomana ja painavana sängylle - polvitaive ylitaittui ja hetken oli tunne kuin olisi saanut ajokoiran jalan alleen.
Näin turpeiselta näyttää kuudennen päivän koipi.
22.-27.9. 24.9. käynti terveysasemalla niittien poistossa. Hiukan tuli kevyempi olo jalkaan. Jalka näyttää melko siistiltä. Niittien poiston jälkeen iho avauti osittain (ei siis ollut sulkeutunut kunnolla vielä). Terveydenhoitaja teippasi jalkaa useammasta kohdasta haavanreunojen sulkeutumiseksi. Saunaan saisi jo lauantaina mennä ja teippien piti olla kaksi päivää jalassa. Lauantaina irroitin teipit ja haava irvistelee ilkeän näköisesti edelleen. Uutta teippiä vaan kehiin. Polven väkisinvääntö koukkuun jatkuu edelleen ja nyt onnistuu ilman sirkustemppuja nostaa leikattua jalkaa Arielin rappusten ensimmäiselle askelmalle. Selkeästi huomaa, että edistystä tapahtuu, vaikkakin melko hitaanlaisesti.
20.-21.9. Ei sitten mitään uutta toipumisessa. Turvotus jatkuu, reiden etuosan lihakset ei pelitä ja hermosärkyjä sääriluussa. Siinä se, huomista odotellessa.
19.9. Tänään yhteys oman ta:n fyssarille, jota menen tapaamaan koiven merkeissä 2.10.
18.9. Ei mainittavaa edistystä kuntoutumisessa. Päivä meni analysoidessani jalkalihaksien toimintaa. Polvi ei sovinnolla koukistu vaan junnaa vastaan. Laskettaessa paino leikatulle jalalle, polven ollessa aavistus koukistettuna - aivan kuten kävelyaskelta otettaessa. Polvi notkahaa ja menee täysin hervottomaksi. Polven koukistamisesta vastaa kaksoiskantalihas (musculus gastrocnemius), mikä luetaan kuuluvaksi kolmipäiseen pohjelihakseen yhdessä leveän kantalihaksen kanssa. Kaksoiskantalihas on kaksipäinen ja siinä on lateraalinen sekä mediaalinen pää. Lateraalinen pää lähtee reisiluun lateraalisen nivelnastan yläpuolelta ja mediaalinen pää vastaavasti mediaalisen nivelnastan yläpuolelta. Lihas kiinnittyy loppupäästään akillesjänteellä kantaluuhun. Kaksoinkantalihaksen tehtäviin siis kuuluu polvinivelen koukistus ja kinnernivelen ojennus.
Jälleen yhteydenotto Peijaksen fyssarille. Koska koukistus onnistuu, vaikkakin aavistuksen verran, eikä jalka pidä alla niin esitin epäilykseni, että nelipäinen reisilihakseni (musculus quadriceps femoris, johon kuuluvat suora reisilihas (m. rectus femoris), sisempi reisilihas (m. vastus medialis), keskimmäinen reisilihas (m. vastus intermedius) ja ulompi reisilihas (m. vastus lateralis) olisi survaistu rikki polven leikkauksessa. Näin ei kuitenkaan kuulemma käy vaan lihas siirretään syrjään. Joka tapauksessa reiden etuosan lihas ei ota käskyjä vastaan. Ohjeistetut lihasharjoitukset jatkuvat kuitenkin.
17.9. viikko leikkauksesta. Kintun turvotus jatkuu. Kolme päivää kesti, että sain pakkaseen vihannespusseja, joilla voin antaa kylmähoitoa jalkaani ja pyrkiä liikuttamaan sitä kylmäpuudutuksen turvin. Muuten eiliseen verrattuna ei juurikaan mitään edistystä. Kaikki lihakset tosin ovat kipeenä niinkuin parhaimmankin painimatsin jälkeen.
Tänään 16.9. alkoi kuudes keinonivelleikkauksen jälkeinen kuntoutumispäivä.
Heräsin klo 6 aamulla jalkasärkyyn. Panacodit ja Buranat naamariin ja epäonnistunut yritys nostaa selinmakuulta leikattua jalkaa nilkasta koukistettuna kohti kattoa. Turvotus jalassa estää edelleen jalan taivuttamisen.
Lakananvaihdon yhteydessä kellahdin sängylle niin, että oikea jalka uusine varaosineen retkahti voimattomana ja painavana sängylle - polvitaive ylitaittui ja hetken oli tunne kuin olisi saanut ajokoiran jalan alleen.
Näin turpeiselta näyttää kuudennen päivän koipi.
Kompuroituakin on tullut tälle päivälle, saldona vasemman jalan mustanpuhuva ja kokonsa tuplannut pikkuvarvas sekä säikähdys, minkä aiheutti portaiden alaspäin kävely. Neljättä koiraa viedessäni ulos alkoi jo päästä huimaamaan, eikä askel enään pitänyt, kuten olisin toivonut.
Ilokseni totesin, että ne asiat, joita en pystynyt lauantaina millään muotoa toteuttamaan onnistuivat tänään pienellä avittamisella kylpytakin vyön kanssa. Sohva ja nojatuolit ovat siis takaisin kuvioissa, tietokone muuttanut takaisin keittiön pöydälle ja tv-kääntänyt suuntansa makuuhuoneesta takaisin olkkariin.
maanantai 15. syyskuuta 2014
VARAOSA JA TUSKANHIKI
Peijakseen klo 9.30, esilääkitys klo 11 ja leikkauspöydälle omin jaloin klo 12. Kaikista eniten ehkä pelotti selkäydinpuudutuksen laitto, mutta pelko osoittautui kuitenkin turhaksi.
Kevyen ranskalaisen päiväkännin kaltaisessa leijailussa kuuntelin rakennustyömaalta kuuluvaa sahauksen-, porauksen- ja vasaroinnin ääniä. Koko operaatio oli valmis klo 15.30 ja olis voinut olla vaikka harjakaisten paikka.
Heräämössä huomasin voivani liikuttaa etenkin vasemman jalan isovarvasta minimaalisesti ja toivonkipinä siitä, että kintuissa on eloa roihahti ristiriitaisen tunnetilan liekkeihein - varvas liikkui ja paniikinomainen tunne valtasi mieltä alavartalon liikkumattomuudesta.
Yön aikana oli tunto palanut jalkoihin ja niine kinttuineni, hoitajien avustamana ja kävelypöytään tukeutuen tein muutaman metrin matkan sängyltä vessaan ja takaisin.
Kipu oli uskomaton ja polvia olisi pitänyt koukistella siinä sängynlaidalla. Keskiviikon loppu, torstai ja perjantai meni syömäti ja oksennellen. Lauantai meni liki syömäti ja invataksilla kotiutuen.
Matkalla käytiin hakemassa Tiinalta askelmittari - sitähän juuri nyt kaikista eniten tarvitsen :D sekä käytiin apteekin kautta hakemassa särkylääkkeitä ja sidostarpeita koipeen.
Kalle oli pihalla vastassa ja taksinkuljettaja kärräsi minut portaiden alapäähän urakoimaan loppumatkan ylös. Olisi varmaan katsonut, että pääsen perille asti, mutta vakuutin hänelle, että olin hyvin harjoitellut portaiden kulun sairaalassa - niin hyvin olin harjoitellut, että olin unohtanut, kumpi jalka edellä lähden liikkeelle ja ihmettelin, että miksei se jalka nyt enään nousekaan.
Kaikki karvaiset kakarani olivat onnesta soikeana mamman kotiuduttua ja Kalle oli ehkä kaikkein iloisin. Tosin Kallen ilo loppui melko lyhyeen huomatessaan, ettei minusta ollut kävelijäksi (siis koirien ulkoiluttajaksi) vielä lähimainkaan.
Harmitti Kallen kuormittaminen koiranulkoiluttamisilla ja päätin lähteä yksi kerralaan kotiutumisiltana ulkoiluttamaan koiria, vaikka tiesin Kallen tulevan sovittuna aikana. Ensimmäisenä ja viimeisenä ulkoilutusvuorossa oli Memmu. Iso koira kulki juuri rappukäytävän ohitse sillä seurauksella, ettei älämölöstä tullut loppua: puhelin, kepit, ärräpäät lentelivät ja tuskan kirvoittamat hikikarpalot valuivat pitkin otsaa. Naapuritalon nuori neito vei koiransa sisälle ja tuli jeesimään koirien ulkoilutuksessa niin, että haki ensin meiltä yhden kolmesta kotiinjääneestä ulkoilemaan ja sen jälkeen loput kaksi. Ei kehtaa naapureitakaan vaivata koirien ulkoilutusasioilla.
Maanantai koitti ja polvi ei taivu edelleenkään. Jätin soittopyynnön Peijaksen fysioterapeutille ja hän kertoi, että yleisohje polven tekonivelleikkauksen jälkeisestä kuntoutusohjeesta on lähinnä niitä potilaita varten, joilla ei ole liikunnallista taustaa. Minua kehoitettiin jättämään porraskävelyt väliin ja keskittymään polvenalueen turvotuksen laskemiseen mm. kylmähoidoin.
Kehoituksesta huolimatta piti sitten lähteä oikein kahden koiran kanssa pihalle seisomaan. Turha mainitakkaan, mitä tapahtui kun jalkakäytävää pitkin jolkotteli emäntänsä kanssa kolme pientä terrieriä. Mielestäni meidän piti poistua pikaisesti paikalta, mutta Ariel oli asiasta toista mieltä ja muilutti itsensä irti kaulapannasta.
Tällä kertaa avukseni riensi alakerran pienen valkoisen haukun emäntä, joka tuli maanittelemaan Arielia luokseen. Ariel päätti paeta tilannetta talon seinustan vierellä kasvavan pensaikon suojiin. Koiran kiinnisaamiseksi johtuneista äkkinäisistä liikkeistä johtuen polveni kiukutteli nyt enemmän kuin minään hetkeen kotiin palattuani ja ymmärsin, että en itse tulisi saamaan Arielia kiinni. Käännyin kannoillani Memmu mukanani ja suuntasin kohti ulko-ovea. Samantein Ariel pujahti avoimesta ovesta sisään ja se siitä ;)
Täytynee varmaan ihan aikuisten oikeasti nyt hyväksyä se tosiasia, että olen toistaiseksi täysin riippuvainen ulkopuolisesta avusta: koirien ulkoilutus, kaupassa käynnit, pesutupakäynnit, Kela-asioinnit ym. Ihan mukavaa on, että ystävät muistavat puheluilla kysyen vointia ja kuulumisia. Soitin kertaalleen kummallekin lapselleni toiselle ennen leikkausta ja toiselle leikkauksen jälkeen. Kumpaisestakaan ei ole sen koommin kuulunut, että edes vointia kyselisivät - tästä voi jokainen ihan oman kypsyysasteensa, kokemuksensa, tietonsa ja tunteensa valossa tehdä omat johtopäätöksensä.
Hetki hetkeltä ymmärrän entisen ihanaisen Anneli-naapurimme ratkaisua sairaalasta kotiutumisen suhteen. Anneli oli ollut leikkauksessa rintasyövän vuoksi. Kotiutumispäivä koitti ja Anneli ilmoitti hoitohenkilökunnalle, että häntä ollaan jo vastassa sairaalan aulassa. Todellisuudessa Annelia ei ollut vastassa ketään vaan hän urheasti toipilaana ja vielä täysin heikossa kunnossa matkusti raitiovaunulla kotiinsa parantelemaan haavojaan. Tapasin Annelin kalpeana kuin haamu talomme kadunpuoleisella seinustalla seinään tukeutumalla pyrkien kunnialla pääsemään kotiinsa. Annelin pojalta, hänen oman sairautensa huomioden ei voinut odottaa minkäänlaisen vastuunottoa tai tukea äidilleen, eikä Anneli tahtonut vaivata ketään ulkopuolista - ei ikävä kyllä edes ystäviään, että olisi turvallisesti kotiinsa päässyt. Näin ei saisi olla, ei todellakaan. Anneli itse oli ja on edelleen aina valmiina auttamaan kaikkia apua tarvitsevia.
Elämä on, sanonko mitä?
Kevyen ranskalaisen päiväkännin kaltaisessa leijailussa kuuntelin rakennustyömaalta kuuluvaa sahauksen-, porauksen- ja vasaroinnin ääniä. Koko operaatio oli valmis klo 15.30 ja olis voinut olla vaikka harjakaisten paikka.
Heräämössä huomasin voivani liikuttaa etenkin vasemman jalan isovarvasta minimaalisesti ja toivonkipinä siitä, että kintuissa on eloa roihahti ristiriitaisen tunnetilan liekkeihein - varvas liikkui ja paniikinomainen tunne valtasi mieltä alavartalon liikkumattomuudesta.
Yön aikana oli tunto palanut jalkoihin ja niine kinttuineni, hoitajien avustamana ja kävelypöytään tukeutuen tein muutaman metrin matkan sängyltä vessaan ja takaisin.
Kipu oli uskomaton ja polvia olisi pitänyt koukistella siinä sängynlaidalla. Keskiviikon loppu, torstai ja perjantai meni syömäti ja oksennellen. Lauantai meni liki syömäti ja invataksilla kotiutuen.
Matkalla käytiin hakemassa Tiinalta askelmittari - sitähän juuri nyt kaikista eniten tarvitsen :D sekä käytiin apteekin kautta hakemassa särkylääkkeitä ja sidostarpeita koipeen.
Kalle oli pihalla vastassa ja taksinkuljettaja kärräsi minut portaiden alapäähän urakoimaan loppumatkan ylös. Olisi varmaan katsonut, että pääsen perille asti, mutta vakuutin hänelle, että olin hyvin harjoitellut portaiden kulun sairaalassa - niin hyvin olin harjoitellut, että olin unohtanut, kumpi jalka edellä lähden liikkeelle ja ihmettelin, että miksei se jalka nyt enään nousekaan.
Kaikki karvaiset kakarani olivat onnesta soikeana mamman kotiuduttua ja Kalle oli ehkä kaikkein iloisin. Tosin Kallen ilo loppui melko lyhyeen huomatessaan, ettei minusta ollut kävelijäksi (siis koirien ulkoiluttajaksi) vielä lähimainkaan.
Harmitti Kallen kuormittaminen koiranulkoiluttamisilla ja päätin lähteä yksi kerralaan kotiutumisiltana ulkoiluttamaan koiria, vaikka tiesin Kallen tulevan sovittuna aikana. Ensimmäisenä ja viimeisenä ulkoilutusvuorossa oli Memmu. Iso koira kulki juuri rappukäytävän ohitse sillä seurauksella, ettei älämölöstä tullut loppua: puhelin, kepit, ärräpäät lentelivät ja tuskan kirvoittamat hikikarpalot valuivat pitkin otsaa. Naapuritalon nuori neito vei koiransa sisälle ja tuli jeesimään koirien ulkoilutuksessa niin, että haki ensin meiltä yhden kolmesta kotiinjääneestä ulkoilemaan ja sen jälkeen loput kaksi. Ei kehtaa naapureitakaan vaivata koirien ulkoilutusasioilla.
Maanantai koitti ja polvi ei taivu edelleenkään. Jätin soittopyynnön Peijaksen fysioterapeutille ja hän kertoi, että yleisohje polven tekonivelleikkauksen jälkeisestä kuntoutusohjeesta on lähinnä niitä potilaita varten, joilla ei ole liikunnallista taustaa. Minua kehoitettiin jättämään porraskävelyt väliin ja keskittymään polvenalueen turvotuksen laskemiseen mm. kylmähoidoin.
Kehoituksesta huolimatta piti sitten lähteä oikein kahden koiran kanssa pihalle seisomaan. Turha mainitakkaan, mitä tapahtui kun jalkakäytävää pitkin jolkotteli emäntänsä kanssa kolme pientä terrieriä. Mielestäni meidän piti poistua pikaisesti paikalta, mutta Ariel oli asiasta toista mieltä ja muilutti itsensä irti kaulapannasta.
Tällä kertaa avukseni riensi alakerran pienen valkoisen haukun emäntä, joka tuli maanittelemaan Arielia luokseen. Ariel päätti paeta tilannetta talon seinustan vierellä kasvavan pensaikon suojiin. Koiran kiinnisaamiseksi johtuneista äkkinäisistä liikkeistä johtuen polveni kiukutteli nyt enemmän kuin minään hetkeen kotiin palattuani ja ymmärsin, että en itse tulisi saamaan Arielia kiinni. Käännyin kannoillani Memmu mukanani ja suuntasin kohti ulko-ovea. Samantein Ariel pujahti avoimesta ovesta sisään ja se siitä ;)
Täytynee varmaan ihan aikuisten oikeasti nyt hyväksyä se tosiasia, että olen toistaiseksi täysin riippuvainen ulkopuolisesta avusta: koirien ulkoilutus, kaupassa käynnit, pesutupakäynnit, Kela-asioinnit ym. Ihan mukavaa on, että ystävät muistavat puheluilla kysyen vointia ja kuulumisia. Soitin kertaalleen kummallekin lapselleni toiselle ennen leikkausta ja toiselle leikkauksen jälkeen. Kumpaisestakaan ei ole sen koommin kuulunut, että edes vointia kyselisivät - tästä voi jokainen ihan oman kypsyysasteensa, kokemuksensa, tietonsa ja tunteensa valossa tehdä omat johtopäätöksensä.
Hetki hetkeltä ymmärrän entisen ihanaisen Anneli-naapurimme ratkaisua sairaalasta kotiutumisen suhteen. Anneli oli ollut leikkauksessa rintasyövän vuoksi. Kotiutumispäivä koitti ja Anneli ilmoitti hoitohenkilökunnalle, että häntä ollaan jo vastassa sairaalan aulassa. Todellisuudessa Annelia ei ollut vastassa ketään vaan hän urheasti toipilaana ja vielä täysin heikossa kunnossa matkusti raitiovaunulla kotiinsa parantelemaan haavojaan. Tapasin Annelin kalpeana kuin haamu talomme kadunpuoleisella seinustalla seinään tukeutumalla pyrkien kunnialla pääsemään kotiinsa. Annelin pojalta, hänen oman sairautensa huomioden ei voinut odottaa minkäänlaisen vastuunottoa tai tukea äidilleen, eikä Anneli tahtonut vaivata ketään ulkopuolista - ei ikävä kyllä edes ystäviään, että olisi turvallisesti kotiinsa päässyt. Näin ei saisi olla, ei todellakaan. Anneli itse oli ja on edelleen aina valmiina auttamaan kaikkia apua tarvitsevia.
Elämä on, sanonko mitä?
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
MINUN NIMENI ON
Hei, minun nimeni on huume.
Tuhoan koteja, revin ja hajoitan perheitä erottaen perheejäsenet toisistaan ja se on vasta alkua.
Olen kalliimpaa kuin timantit, kalliimpaa kuin kulta. Tuon surua sinun ja läheistesi elämän.
Mikäli tarvitset minua, muista että olen aina tarvittaessa läsnä ja helposti löydettävissä.
Minä elän kaikkialla ympärilläsi - kouluissa ja kaupungissa. Asun rikkaassa, asun köyhässä, asun kadulla, ja ehkä naapurissasi.
Minun voimani on mahtava. Kokeile, niin näet, mutta jos sen teet, et voi koskaan olla varma, että enää päästämme toisistamme irti. Voit yrittää minua kerran ja voisin antaa sinun mennä, mutta yritä minua kahdesti niin otan sielusi ja olet omani .
Kun meillä on toisemme, sinä varastat ja valehtelet vuokseni. Teet mitä sinun täytyy, vain saadaksesi kokea minut uudestaan. Teet rikoksia, minun hurmani on sen arvoista. Sylissäni tunnet ilon.
Sinä valehtelet vanhemmillesi ja voit varastaa isältäsi. Kun näet heidän kyyneleensä, sinun pitäisi tuntea surua. Minun valtani sinuun on niin suuri, että kauttasi vaikutan jopa läheistesi elämään. Voit unohtaa oman moraalisi ja sen miten sinut kasvatettiin. Olen sinun omatuntosi, minä opetan sinua kulkemaan tietäni.
Tuhoan koteja, revin ja hajoitan perheitä erottaen perheejäsenet toisistaan ja se on vasta alkua.
Olen kalliimpaa kuin timantit, kalliimpaa kuin kulta. Tuon surua sinun ja läheistesi elämän.
Mikäli tarvitset minua, muista että olen aina tarvittaessa läsnä ja helposti löydettävissä.
Minä elän kaikkialla ympärilläsi - kouluissa ja kaupungissa. Asun rikkaassa, asun köyhässä, asun kadulla, ja ehkä naapurissasi.
Minun voimani on mahtava. Kokeile, niin näet, mutta jos sen teet, et voi koskaan olla varma, että enää päästämme toisistamme irti. Voit yrittää minua kerran ja voisin antaa sinun mennä, mutta yritä minua kahdesti niin otan sielusi ja olet omani .
Kun meillä on toisemme, sinä varastat ja valehtelet vuokseni. Teet mitä sinun täytyy, vain saadaksesi kokea minut uudestaan. Teet rikoksia, minun hurmani on sen arvoista. Sylissäni tunnet ilon.
Sinä valehtelet vanhemmillesi ja voit varastaa isältäsi. Kun näet heidän kyyneleensä, sinun pitäisi tuntea surua. Minun valtani sinuun on niin suuri, että kauttasi vaikutan jopa läheistesi elämään. Voit unohtaa oman moraalisi ja sen miten sinut kasvatettiin. Olen sinun omatuntosi, minä opetan sinua kulkemaan tietäni.
Otan lapset
vanhemmilta ja vanhemmat lapsilta. Minä erotan sinut Jumalasta. Vien
sinun ystäväsi. Otan kaiken sinusta - Ulkonäkösi, ylpeytesi ja
terveytesi. Olen kanssasi, vierelläsi ja sinä luovut kaikesta:
perheestäsi, kodistasi, ystävistäsi ja rahasta - Ja niin olet yksin.
Vien ja vien, kunnes sinulla ei ole enää mitään annettavaa. Kun olen lopettanut kanssasi, olet onnekas jos elät. Jos annat mahdollisuuden, teen sinut hulluksi. Minä raiskaan kehosi; minä hallitsen mieltäsi. Minä omistan sinut kokonaan; sielusi tulee olemaan minun. Annan sinulle painajaisia, aina kun nukut. Kuulet ääniä pääsi sisältä, hikoilet, täriset ja vapiset, näet harhoja. Haluan teidän tietävän, -nämä ovat kaikki lahjoja minulta, mutta sitten se on jo liian myöhäistä. Tiedät sydämessäsi, että olet minun, ja me emme eroa.
Tulet katumaan, että kokeilit minua. Sinä tulit luokseni, en minä sinun luoksesi. Tiesit, että näin tapahtuisi. Monta kertaa olisit voinut lähteä, mutta haastoit voimani, ja päätit olla rohkea. Olisit voinut vain kävellä pois. Jos voisit elää tämän päivän, mitä sanoisit nyt?
Olen sinun mestarisi, sinä olet minun orjani! Tulen jopa mukaasi, kun menet hautaan. Nyt kun olet tavannut minut, mitä teet? Kokeiletko minua vai et? Jos otat kädestäni, vien sinut helvettiin. Voin tuoda sinulle enemmän kurjuutta kuin sanat voivat kertoa. Minun nimeni on huume.
Vien ja vien, kunnes sinulla ei ole enää mitään annettavaa. Kun olen lopettanut kanssasi, olet onnekas jos elät. Jos annat mahdollisuuden, teen sinut hulluksi. Minä raiskaan kehosi; minä hallitsen mieltäsi. Minä omistan sinut kokonaan; sielusi tulee olemaan minun. Annan sinulle painajaisia, aina kun nukut. Kuulet ääniä pääsi sisältä, hikoilet, täriset ja vapiset, näet harhoja. Haluan teidän tietävän, -nämä ovat kaikki lahjoja minulta, mutta sitten se on jo liian myöhäistä. Tiedät sydämessäsi, että olet minun, ja me emme eroa.
Tulet katumaan, että kokeilit minua. Sinä tulit luokseni, en minä sinun luoksesi. Tiesit, että näin tapahtuisi. Monta kertaa olisit voinut lähteä, mutta haastoit voimani, ja päätit olla rohkea. Olisit voinut vain kävellä pois. Jos voisit elää tämän päivän, mitä sanoisit nyt?
Olen sinun mestarisi, sinä olet minun orjani! Tulen jopa mukaasi, kun menet hautaan. Nyt kun olet tavannut minut, mitä teet? Kokeiletko minua vai et? Jos otat kädestäni, vien sinut helvettiin. Voin tuoda sinulle enemmän kurjuutta kuin sanat voivat kertoa. Minun nimeni on huume.
perjantai 5. syyskuuta 2014
VARAOSIA ODOTELLESSA
Koko pitkä ja aurinkoinen päivä vietetty Peijaksessa. Tavattu sairaanhoitajaa, fysioterapeuttia, anestesia lääkäriä ja leikkauksen tekevää ortopediä. Flunssa päällä ja leikkaus siirtyi suunnitellusta maanantaista keskiviikkoon.
Iho ei saa olla rikki, ei edes hand made by myself näppyjä naamarissa :) . Täytynee unohtaa koirien kynsienleikkuutkin juuri ennen suunniteltua operaatiota, ettei vahingossakaan tule jälkiä ihoon koirien tassuista.
Onneksi en osaa odottaa, en edes aavistaa kivun määrää, mitä on tulossa - Ehkä hyvä niin. Arki tulee olemaan "hiukan" hankalaa alkuviikoilla kun ei ole ketään tässä saman katon alla olemassa. Kauppaankin olisi matkaa kolmisen kilometriä, mutta ei tarvitse kuulemma sinnekään asti mennä ja varsinkaan autolla.
Tujut kipulääkkeet olis tiedossa ja kipua ei saa päästä ottamaan yliotetta vaan se täytyy nujertaa välittömästi, ettei pääse menemään yli.
Olen ollut tähän asti ihan rauhallinen asian suhteen, mutta nyt tämänpäiväisen jälkeen on iskenyt päälle sekä pieni jännitys että pelko selviytymisestä.
Tällainen varaosa olisi tulossa korvaamaan toimimatonta polvea ja toivonmukaan pitkäaikaisen polviongelman seurauksena tullut polven liikevajaus korjaantuu samoin tein.
Iho ei saa olla rikki, ei edes hand made by myself näppyjä naamarissa :) . Täytynee unohtaa koirien kynsienleikkuutkin juuri ennen suunniteltua operaatiota, ettei vahingossakaan tule jälkiä ihoon koirien tassuista.
Onneksi en osaa odottaa, en edes aavistaa kivun määrää, mitä on tulossa - Ehkä hyvä niin. Arki tulee olemaan "hiukan" hankalaa alkuviikoilla kun ei ole ketään tässä saman katon alla olemassa. Kauppaankin olisi matkaa kolmisen kilometriä, mutta ei tarvitse kuulemma sinnekään asti mennä ja varsinkaan autolla.
Tujut kipulääkkeet olis tiedossa ja kipua ei saa päästä ottamaan yliotetta vaan se täytyy nujertaa välittömästi, ettei pääse menemään yli.
Olen ollut tähän asti ihan rauhallinen asian suhteen, mutta nyt tämänpäiväisen jälkeen on iskenyt päälle sekä pieni jännitys että pelko selviytymisestä.
Tällainen varaosa olisi tulossa korvaamaan toimimatonta polvea ja toivonmukaan pitkäaikaisen polviongelman seurauksena tullut polven liikevajaus korjaantuu samoin tein.
tiistai 2. syyskuuta 2014
ELÄMÄNMITTAINEN TANSSI
"Kukaan ei koskaan kertonut......
...että tämä tanssi olisi näin pitkä
jatkuisi vielä jatkojenkin jälkeen
vaikka jalkani väsyisivät
käteni ei nousisi
pääni olisi kallellaan
eikä suuni liikkuisi
kulkisin kumarassa
hitaasti hivuttautuisin
en kuulisi
en näkisi
milloin tämän pelin saa puhallettua poikki
milloin saan kultahansikkaat
milloin elämä täyttyisi harmoniasta
ja kantaisi sulosävelin".
Ei ole helppoa olla kahden tulen välissä karrelle palaessa, keskeneräisenä ja käymistilassa. Aikuistuminen on vaikeaa kun täytyy fenix-linnun lailla nousta tuhkasta ja olla vahvasti MINÄ. Käymistilassa oleva MINÄ on vielä niin heiveröinen kaiken paineen alla, että se vaatii ovien potkimista niin menneisyyteen kuin nykyhetkeenkin, jotta oma paikka löytyisi vahvana ja itsenäisenä tulevaisuutta varten.
Jotku aikuistuvat vähin äänin ja toisilla se ottaa koville. Itselläni alkoi aikuistuminen pienen lapsen äitinä ja avioliitossa, jonka olin solminut jo 17-vuotiaana. Identiteetin murtuminen ja oman eheän itseni löytäminen vei minut pitkälle ja äärettömän mielenkiintoiselle ja anteeksiantavalle matkalle minuuteeni. Oli helppo itselleen suopeuden kautta antaa anteeksi kivittäjilleen kun oppi sydämellään näkemään kivittäjiensä ihmisyyden ja ihmismielen strategiat ja suojamuurit.
Pienen lapsen äitinä en voinut jäädä siihen elämään, missä olin ja kaipasin sinne, mistä olin lähtöisin. Kivityksiä ja syyllistämisiä tuli niin oikealta kuin vasemmalta, mutta minä selvisin - hengissä.
En tiedä selvisinkö ehjänä, mutta vahvempana ja tietoisempana itsestäni kuitenkin. Menneisyyteni ovet pysyivät myrskyistä huolimatta auki ja eteenpäin mentiin.
-----------------------------------------------------
Miten silloin eletään kun;
toiveet ja todellisuus eivät kohtaa,
kosketus välillisesti unelmiin tekee kipeää,
yksi ja sama asia tuntuu samanaikaisesti sekä oikealta että väärältä ja kun aurinko elämässä laskee ennenkuin se on edes kunnolla noussutkaan.
- meeri -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)