ELÄMÄNMITTAINEN TANSSI

"Kukaan ei koskaan kertonut......
...että tämä tanssi olisi näin pitkä
jatkuisi vielä jatkojenkin jälkeen
vaikka jalkani väsyisivät
käteni ei nousisi
pääni olisi kallellaan
eikä suuni liikkuisi
kulkisin kumarassa
hitaasti hivuttautuisin
en kuulisi
en näkisi
milloin tämän pelin saa puhallettua poikki
milloin saan kultahansikkaat
milloin elämä täyttyisi harmoniasta
ja kantaisi sulosävelin".




Ei ole helppoa olla kahden tulen välissä karrelle palaessa, keskeneräisenä ja käymistilassa.  Aikuistuminen on vaikeaa kun täytyy fenix-linnun lailla nousta tuhkasta ja olla vahvasti MINÄ.  Käymistilassa oleva MINÄ on vielä niin heiveröinen kaiken paineen alla, että se vaatii ovien potkimista niin menneisyyteen kuin nykyhetkeenkin, jotta oma paikka löytyisi vahvana ja itsenäisenä tulevaisuutta varten.

Jotku aikuistuvat vähin äänin ja toisilla se ottaa koville. Itselläni alkoi aikuistuminen pienen lapsen äitinä ja avioliitossa, jonka olin solminut jo 17-vuotiaana.  Identiteetin murtuminen ja oman eheän itseni löytäminen vei minut pitkälle ja äärettömän mielenkiintoiselle ja anteeksiantavalle matkalle minuuteeni.  Oli helppo itselleen suopeuden kautta antaa anteeksi kivittäjilleen kun oppi sydämellään näkemään kivittäjiensä ihmisyyden ja ihmismielen strategiat ja suojamuurit. 

Pienen lapsen äitinä en voinut jäädä siihen elämään, missä olin ja kaipasin sinne, mistä olin lähtöisin.  Kivityksiä ja syyllistämisiä tuli niin oikealta kuin vasemmalta, mutta minä selvisin - hengissä.

En tiedä selvisinkö ehjänä, mutta vahvempana ja tietoisempana itsestäni kuitenkin.  Menneisyyteni ovet pysyivät myrskyistä huolimatta auki ja eteenpäin mentiin.

                                         -----------------------------------------------------

Miten silloin eletään kun;
toiveet ja todellisuus eivät kohtaa,
kosketus välillisesti unelmiin tekee kipeää,
yksi ja sama asia tuntuu samanaikaisesti sekä oikealta että väärältä ja kun aurinko elämässä laskee ennenkuin se on edes kunnolla noussutkaan.

- meeri -