KIUSAUKSIA

Yksi yö muuttoon, kertakäyttöastiat käytössä ja Mc Donalds lähes kädenulottuvilla ja silti vatsa kirkuu kalorivajeesta.

Mansikkapirtelön lisäksi mun ehdoton mäkkärilemppari on ihan selvästi El Macho.  Rakkaus El Machoon näkyy ruokakaapissa El Macho ateriaan kuuluvan mausteseospussin muodossa, joita meille on kertynyt hävettävän kiitettävä määrä

Helmi-neiti sai kokea ensimmäisen kylpy- ja föönauskokemuksensa eilen ja täytyy sanoa, että tyttö selvisi kokemuksesta aivan yhtä loistavasti kuin Camu-veljensäkin.

Elinan lapset saavat huomenaamuna sitten sen supperiyllärin, josta jo aiemmin kirjoitinkin ;)   ....he luulevat olevansa tulossa hakemaan Helmeä meiltä huomenna, mutta minäpä vienkin Helmen ja muutaman muun koiran heille jo aamusta, ennenkuin he ovat edes heränneet.

Pitäisköhän irrottaa vielä keittiön lamppu ja muutama ruuvi seinästä, en tiedä, pitäis varmaankin.  Pakata irtotavaroita laatikkoon ja pestä jääkaappi. Pakkasen laitoin sulamaan muutama tunti sitten.  Ohoh! käänsin juuri päätäni hellan suuntaan ja huomasin, että sielläkin on vielä kattiloita ja muutama paistinpannu, joista toinen on pesun tarpeessa.

Nyt töihin siis!   ....niin ja vielä Helmelle pitää askarrella ihuna läksiäinen <3

Siivottu on! läksiäinen tehty on! nyt vois mennä vaikka nukkumaan ja jatkaa huomenna, mitä jatkettava on.

HYVÄ PÄIVÄ, PAREMPI MIELI

Tämä päivä on hyvä, huolimatta edellisen yön unen vähyydestä.  Se etu kotona olemisessa on, ettei paljon häiritse, vaikka olisikin unettomuusjakso menossa.  Käväisin heittämässä pyykit koneeseen ja mikäli minua onnistaa niin seuraavakin pyykkääjä jättää tulematta pesutupaan ja voin käyttää senkin ajan pestäkseni; verhoja, petivaatteita, päiväpeittoja, helmalakanoita, koirien tyynyjen päällisiä jne...  On huomattavasti mukavampi muuttaa uuteen kotiin ja laittaa puhdasta tekstiiliä kaappiin kuin alkaa siellä heti soittamaan pyykkirumbaa.

Kellariakin täytyis käydä ihmettelemässä :)  ....viimeksi kun siellä kävin, niin verkkokellari oli kukkurallaan kaikenlaista tarpeellista tavaraa seinäkellosta, rinkasta, ongista, jääkairasta ja puutarhavälineistä lähtien.  Kelluntatakkikin löytyy vielä ihan siltä varalta jos joskus joku haluais viedä minua merille.

Hiukkasen järkyttää nämä elämisen jäljet seinissä naulojen- ja ruuvien jättämien reikien muodossa.  Vastaavaa on luonnollisestikin odotettavissa myös toisella puolella, mutta onneksi siihen löytyy ensiapu kitistä ja maalista.  Ja onnekseni se maalisutikin pysyy vielä kädessäni.

VARO MITÄ TOIVOT, SILLÄ SE VOI KÄYDÄ TOTEEN.

Ja taas olisi aika istahtaa alas ja kirjoittaa tunteiden kirvoittamia ajatuksia ilmoille.  Yksin olet sinä ihminen, yksin kaiken keskellä - käy jälleen kerra toteen muuttopuuhastelujen lomassa. 17 muuttoa 49 vuoden aikana, mikä  tarkoittaa muuttoa joka kolmas vuosi.  Jääkaappi/pakastin ja yksi ruokakaappi tyhjentämättä, muuten kaikki pakattu muuttolaatikoihin ja kaapit pesty.  Vaatteet säkeissä, paitsi ne, mitkä ovat käytössä ja/tai menossa pesuun.  Sänky kasassa, koirien naulakko irroitettu seinästä, wc:stä irroitettu kaksi kaappia seinästä, kirjahylly nostettu alas minun huoneen reunakotelon päältä ja vaatekaappi irroitettu seinäkiinnityksistä (nostakoon muuttomiehet sen alas sieltä samaiselta reunakotelolta, missä kirjahyllykin oli).  Fatoun vaatekaapin purkaminen palasiksi vielä odottelee. Pyykkiä olisi pestävänä enemmän kuin laki sallii ja koiratkin pesen ja föönaan vielä tämän viikon aikana.

80-luvulla oli ilmeisesti muotia palapeilit, joita minullakin oli isoina paloina joka seinä täynnä.  Samaisena aikana tutustuin ensimmäisen kerran akkukäyttöiseen ruuvivääntimeen, jota sain naapuriltani lainaksi yhden muuton ajaksi.  Silloin ajattelin, että siinä oli kätevä laite, jollainen minullakin pitäisi olla.  Nyt eletään jo 2000 vuosiluvulla, enkä ole vieläkään sellaista saanut itselleni aikaiseksi.  Näin muuttojen yhteydessä sellaisen olemassaolo olisi tarpeen jos koska.  Pidän edelleenkin isoista peilipinta-aloista, mutta ovelana olen oppinut roiskimaan peilit seinille silikonia käyttäen, ja sillähän ne pysyy seinässä kuin tauti, eikä tarvitse muutossa enään irroitella ;).

Muutama muutto taaksepäin, olin räpelöimässä pesukoneen ruuvattavia jalkoja kun hermo petti mahdottoman tehtävän edessä.  Istuin kylppärin lattialla, itkin ja toivoin, että minulla olisi sellainen miesystävä, jolla pysyy vasara ja ruuvimeisseli kädessä, ettei aina tarvitsisi tehdä näitä miesten hommia itse.  Minulla on jopa ystäviä, jotka eivät edes omista työkaluja juuri siitä syystä, ettei heidän naisena tarvitse tehdä miesten hommia (heillä tosin on jos ei omaa miestä niin lähisuvussa löytyy kädentaitoisia miehiä.

Itkukohtaus meni ohi omia aikojaan ja kodin itseni näköiseksi remontteeraus jatkui.  Oli tapetointia, maalausta, hyllyjen laittoja jne....  Olin ohimennen tavannut ja jäänyt suustani kiinni itselleni aiemmin tuntemattoman miehen kanssa jotakin aikaa aikaisemmin.  Nyt tämä samainen henkilö otti minuun yhteyttä ja pyysin häntä käymään kylässä, vaikka remppa olikin kesken.  Jälkeenpäin kuulin häneltä, ettei hän ole ikinä aiemmin tavannut naista, joka tapetoi ja maalailee (vähänpä oli mies nähnyt).  Mun sydän suli kun hän alkoi mitään kysymättä auttamaan minua remontin tekemisessä.  Silloin ihmettelin ja ääneen kysyin häneltä, että miten noin komea ja taivaansiniset silmät omaava mies voi olla vapaalla jalalla?  Hän ei ymmärtänyt sitä itsekään.  Aika pian, mutta liian myöhään tämä asia kuitenkin minulle selvisi.  Kaiken kauniin, intohimoisen, yltiöromanttisen ja hyvän keskellä olin joutunut täysin sairaalloisesti mustasukkaisen ja omistushaluisen henkilön "uhriksi".  Siinä minä olin, enkä paljon muuta voinut, sillä kulkutaudistakin pääsee helpommin eroon kuin sellaisesta ihmisestä, mutta tämä on elämänvaihe sitten erikseen.  Sen ainakin opin, että kannattaa varoa, mitä toivoo.

No, rohkenen minä vieläkin toivoa, mutta silleen ihan varovaisesti vaan ;)

EI HYVÄSTI VAAN NÄKEMIIN

Tämän muuttopahvilaatikkopakkauskaaoksen keskelle mahtui haikea luopuminen ja alitajunnassa painanut viimeöinen uni.

Uni oli sekavan selkeä ja tuntui liian todelliselta;  "Minut oli kutsuttu Fatoun poikaystävän luokse kylään, jonne menin pentukoirien kanssa.  Talo oli ison avaran hallin kaltainen, missä oli useita eri tavoin sisustettuja kerroksia.  Kerros toisensa jälkeen vilisi kaikenmaailman rotuisia ja -näköisiä koiria ja koiranpentuja ja talossa oli muutenkin paljon väkeä.  Fatou sanoi, että voin päästää pennut muiden koirien joukkoon.  Seuraani hakeutui "ei minkään näköinen" nuorimies, joka teki voimakkaasti itseään tykö.  Jonkinaikaa talossa pörrättyäni huomasin, että kädessäni ollut puhelin oli vaihtunut toiseksi ja koiranpennut olivat kadonneet.  Tunsin suurta hätää juostessani talon eri kerroksissa ja huoneissa etsimässä koiranpentujani.  Olin aivan varma, että puhelimeni vaihtumisen ja koirieni katoamisen takana oli tuo petollinen itsensä tykö tekevä heppu.  Ihmettelin myös unessa sitä, että kuinka Samin kotona vilisti niin paljon toisilleen vieraita ihmisiä".

Tällainen uni saatteli minua lauantaille ja herätti kaikenlaisia ajatuksia mieleeni.  Leena miehensä kanssa tuli puolenpäivän aikaan hakemaan "iltatähteään".  Camun pesu, föönaus ja kynsienleikkaus sujuivat mallikkaasti ja niin nuorimies lähti maailmalle.

Tässä ensimmäinen kuva <3 Camusta uudessa kodissaan.

 Tässä tekemäni läksiäislahja <3 Camulle

...ja tässä Camu vielä lapsuudenkodissaan ennen lähtöä (taustalla taitaakin olla Helmi sisko)

Helmi sisko jäi eteiseen istumaan, tuijottamaan ovelle ja itkemään ja Sissi vaipui hetken synkkyyteen, niin, ettei edes ruoka maistunut.


Elina kävi Pessin kanssa kyläilemässä ja laitettiin Pessinkin turkkia vähän kuosiin.

Kiitos kaikille, jotka tavalla tai toisella jakoivat päivän kanssani.

Näin se päivä meni ja uutta odotellaan.

JUURETONTAKO

Aloitin elämäni uusioperheen "toisena" yhteisenä lapsena. Elämäni ensimmäiset 17 vuotta vietin kaupungin kylkeen 60-luvulla rakennetussa lähiössä, jonne oli jo silloin vallalla olleen suuren asuntopulan vuoksi asutettu kaupunkiin työnperässä tulleita perheitä.  Jo tuohon aikaan ihmisen hakunen löytää omaa asemaansa yhteisössä oli valloillaan aivan kuten nykyäänkin uusissa lähiöissä.  Kestää vähintään sen yhden sukupolven ja enemmänkin ennenkuin lähiö muotoutuu itsensä näköiseksi ja sen asukkaat ovat vakiinnuttaneet asemansa suhteessa asuinyhteisöönsä.  Siitä aikakaudesta alkaakin sitten asuinalueen sisäpiiriys, jossa arvioidaan jokainen uusi tulokas.

Monennäköistä elämää ja monenlaista asuinaluekokemusta rikkaampana lähden takaisin lähes juurilleni.  En voi väittää, etteikö jännittäisi ja etteikö alitajunta laittaisi kampoihin muutokselle.  Ensimmäisen kerran elämässäni muutan pois ja jätän jälkeeni sellaista, jota tiedän tulevani kaipaamaan; loistavan hienon taloyhteisöhengen ja etenkin rakkaimmista rakkaimman naapurini Annelin.

Oliko tämä muuttopäätös sitten ihan pakkoratkaisu, onkin kysymys erikseen.  Ellen olisi tätä ratkaisua tehnyt olisi minua kuitenkin loputtomasti vaivannut monenlaiset asiat, mitkä eivät kuitenkaan liittyneet meidän talon asukkaisiin.  Maito on nyt kaatunut, eikä sitä takaisin lasiin enään laiteta eli päätökset ja paperit ovat jo tehty.  Paljon kokemuksia takana ja paljon uusia asioita edessä, kyllä tämä elämä on sitten jännittävää toisinaan.  Annelin pojan Kristianin lohduttavat sanat äidilleen olivat, että "sellaisesta luksuselämästä, mitä te olette täällä viettäneet ja olleet kuin yhtä perhettä, täytyy osata luopua".  Näin se varmaan on, sanon minä, joka lähden.  Kautta aikojen on ollut ja tulee olemaan, että se kärsii joka jää.  Uuteen asiaan siirtyvällä ihmisellä on niin paljon kaikkea uutta, ettei kerkiä vanhaa kaipaamaan (ainakaan ihan heti).

SULOINEN SEKAMELSKA

Nyt sitten saatiin vihdoin ja viimein tieto, siitä, että keskinäinen asuntojenvaihtomme on hyväksytty.  Koko kesä on asuttu banaanilaatikoiden keskellä, odotettu tätä päätöstä ja kasvatettu siinä sivussa pieni pentue.

Monesti on ihmetellen tultu kysymään, että kuinka me lähdetään täältä Vallilasta lähiöön.  Selitys siihen on melko yksinkertainen. Luonto, pienempi koirapopulaatio suhteessa alueen kokoon, isompi asunto ja pienempi neliövuokra ja olenhan minä itäisestä lähiöstä, tarkemmin Puotinharjusta lähtöisinkin.  Ja, mikäli oikein kova palo Vallilaan jää päälle niin pääseehän tänne takaisin.

Tein aivan tietoisesti tästä vuodesta muutosten vuoden.  Vielä mahtuu yksi muutoksenasia elämääni, jonka käynnistän, ja se asia on painonpudotus eli elämäntapamuutos.  Kaiken kesätohinan keskellä aloitin vuorokauden aikatauluttamisen elämässäni, mutta vielä toistaiseksi se ei lähtenyt käyntiin kuten suunnittelin.  Kun nyt sitten ollaan kotiuduttu uuteen paikkaa niin sitten kutsun seesteisemmän ja järjestelmällisemmän aikakauden elämääni.

Kiitos Elinalle ihanasta, mieleenpainuneesta ja vapauttavasta vinkistä; "sinun ei tarvitse, vaan sinä saat tehdä jotain määrättyä asiaa esim. 15 minuuttia päivässä".

Tähän on hyvä lopettaa ja tästä on hyvä alkaa.

MUONAMERKIN VAIHTO

Lähes jokainen koiranomistaja tunnistaa etsikkoajan, sen ajanjakson koiraelämässään kun kokeillaan mitä erilaisimpia ruokamerkkejä.  Toivon, että meidän etsikkoaikamme olisi ohi ja mielenkiinnolla odotan näkyviä tuloksia ruokamerkin vaihdon seurauksesta.  Kohta kaksiviikkoa takana ZiwiPeak aterioita.  Ei ole kahta kertaa tarvinnut koiria kehoittaa ruokailemaan vaan kipot on tyhjentyneet välittömästi.  Aikaisemmin olin niin huolissani siitä, ettei ruoka maistunut ja saattoi mennä muutama päiväkin, ettei ruokakippoon päin katsottukaan.  Huolissani kun olin niin nappuloita oli tarjolla nonstoppina, josko vaikka kohta kelpaisi.  Muutoksia, joita lähinnä odotan ovat; syljen koostumus ja sen mukana tuomat värjäytymät suupielissä, turkin kunto ja kiilto sekä yleinen vointi ja energiataso.

ZiwiPeakissa minuun on tehnyt vaikutuksen se perustelu, että koira on pääasiassa lihansyöjä ja heidän tavoitteensa on tarjota raateluhampaat omaaville otuksillemme sitä samaa, mitä niiden villiversionsakin syövät luonnossa ja lähdimmekin liikkeelle ilmakuivatusta peura-kala kuivaruoasta.

Nyt meneillään oleva pentue on ensimmäinen ZiwiPeak pentueemme ja näyttää ne lihalastut mukuloillekin  kelpaavan.  Aluksi oli hakusessa oikea ruokamäärä, mutta siitä se pikkuhiljaa löytyi.  Silppuan lastut pienemmiksi ja liotan niitä pienessä vesimäärässä. 

TÄSTÄ TÄMÄ KIRJOITTELU LÄHTEE

Koko kesä on odotettu ja asuttu sulassa sovussa pakattujen banaanilaatikoiden keskellä.  Itseasiassa vieläkin odotellaan.  Siis, tulevaa mahdollista muuttoa Myllypuroon.  Ensin odoteltiin Sissin tiineyden ajan ja tietysti imetyksen ajan, ettei pikku äityli stressaannu ja siinä samassa tietysti hauvavauvojen ensimmäisten kadeksanviikon ajan.    Nyt aletaan elämään niitä aikoja kun pitäisi sanoa kadelle pikku karvaiselle kaverille hei-heit ja päästää irti.  Vielä on kuitenkin viikko toisella ja kaksi viikkoa toisella aikaa viettää kanssani. Miten sitä voikin niin kovasti kiintyä tuollaisiin pikku otuksiin, että aivan itkettää pelkkä ajatus niistä eroamisesta.

Elämme siis monella muotoa keskellä lähtölaskentoja alkamista, suuria muutoksia ja uusien asioiden astumista elämäämme.