VARO MITÄ TOIVOT, SILLÄ SE VOI KÄYDÄ TOTEEN.

Ja taas olisi aika istahtaa alas ja kirjoittaa tunteiden kirvoittamia ajatuksia ilmoille.  Yksin olet sinä ihminen, yksin kaiken keskellä - käy jälleen kerra toteen muuttopuuhastelujen lomassa. 17 muuttoa 49 vuoden aikana, mikä  tarkoittaa muuttoa joka kolmas vuosi.  Jääkaappi/pakastin ja yksi ruokakaappi tyhjentämättä, muuten kaikki pakattu muuttolaatikoihin ja kaapit pesty.  Vaatteet säkeissä, paitsi ne, mitkä ovat käytössä ja/tai menossa pesuun.  Sänky kasassa, koirien naulakko irroitettu seinästä, wc:stä irroitettu kaksi kaappia seinästä, kirjahylly nostettu alas minun huoneen reunakotelon päältä ja vaatekaappi irroitettu seinäkiinnityksistä (nostakoon muuttomiehet sen alas sieltä samaiselta reunakotelolta, missä kirjahyllykin oli).  Fatoun vaatekaapin purkaminen palasiksi vielä odottelee. Pyykkiä olisi pestävänä enemmän kuin laki sallii ja koiratkin pesen ja föönaan vielä tämän viikon aikana.

80-luvulla oli ilmeisesti muotia palapeilit, joita minullakin oli isoina paloina joka seinä täynnä.  Samaisena aikana tutustuin ensimmäisen kerran akkukäyttöiseen ruuvivääntimeen, jota sain naapuriltani lainaksi yhden muuton ajaksi.  Silloin ajattelin, että siinä oli kätevä laite, jollainen minullakin pitäisi olla.  Nyt eletään jo 2000 vuosiluvulla, enkä ole vieläkään sellaista saanut itselleni aikaiseksi.  Näin muuttojen yhteydessä sellaisen olemassaolo olisi tarpeen jos koska.  Pidän edelleenkin isoista peilipinta-aloista, mutta ovelana olen oppinut roiskimaan peilit seinille silikonia käyttäen, ja sillähän ne pysyy seinässä kuin tauti, eikä tarvitse muutossa enään irroitella ;).

Muutama muutto taaksepäin, olin räpelöimässä pesukoneen ruuvattavia jalkoja kun hermo petti mahdottoman tehtävän edessä.  Istuin kylppärin lattialla, itkin ja toivoin, että minulla olisi sellainen miesystävä, jolla pysyy vasara ja ruuvimeisseli kädessä, ettei aina tarvitsisi tehdä näitä miesten hommia itse.  Minulla on jopa ystäviä, jotka eivät edes omista työkaluja juuri siitä syystä, ettei heidän naisena tarvitse tehdä miesten hommia (heillä tosin on jos ei omaa miestä niin lähisuvussa löytyy kädentaitoisia miehiä.

Itkukohtaus meni ohi omia aikojaan ja kodin itseni näköiseksi remontteeraus jatkui.  Oli tapetointia, maalausta, hyllyjen laittoja jne....  Olin ohimennen tavannut ja jäänyt suustani kiinni itselleni aiemmin tuntemattoman miehen kanssa jotakin aikaa aikaisemmin.  Nyt tämä samainen henkilö otti minuun yhteyttä ja pyysin häntä käymään kylässä, vaikka remppa olikin kesken.  Jälkeenpäin kuulin häneltä, ettei hän ole ikinä aiemmin tavannut naista, joka tapetoi ja maalailee (vähänpä oli mies nähnyt).  Mun sydän suli kun hän alkoi mitään kysymättä auttamaan minua remontin tekemisessä.  Silloin ihmettelin ja ääneen kysyin häneltä, että miten noin komea ja taivaansiniset silmät omaava mies voi olla vapaalla jalalla?  Hän ei ymmärtänyt sitä itsekään.  Aika pian, mutta liian myöhään tämä asia kuitenkin minulle selvisi.  Kaiken kauniin, intohimoisen, yltiöromanttisen ja hyvän keskellä olin joutunut täysin sairaalloisesti mustasukkaisen ja omistushaluisen henkilön "uhriksi".  Siinä minä olin, enkä paljon muuta voinut, sillä kulkutaudistakin pääsee helpommin eroon kuin sellaisesta ihmisestä, mutta tämä on elämänvaihe sitten erikseen.  Sen ainakin opin, että kannattaa varoa, mitä toivoo.

No, rohkenen minä vieläkin toivoa, mutta silleen ihan varovaisesti vaan ;)