VAPAAEHTOINEN PAKKO

Näin siivotaan työttömyystilastoja näyttämään edes hetken kauniimmilta.  Työvoimaviranomaiset ostavat yksityisiltä palveluntarjoajilta räätälöityjä koulutuksia.  Lähettävät työttömälle työnhakijalle ilmoituksen, että tälläinen koulutus on nyt haettavissa.  Ellei työtön laita hakemusta ko. tarjottuun koulutukseen niin sanktiona on työvoimapoliittinen ilmoitus liitolle, ettei hakijalla ole oikeutta työttömyyspäivärahaan siltä ja siltä väliseltä ajalta.  No, jokainen kunnon työtön laittaa innokkaana hakemuksen vetämään kyseiseen koulutukseen ja salaa toivoo, ettei tulisi valituksi kaiken maailman jonninjoutaviin koulutuksiin.  Hyvällä onnella ei tulekaan valituksi kurssille, jonne on "vapaaehtoisesti" hakenut vaan jää roikkumaan varasijalle.  Kurssit täyttyvät vastahakoisista opiskelijoista, jotka tavalla tai toisella keinottelevat itsensä irti tästä "vapaaehtoisesta" opinahjosta sillä seurauksella, että seuraavalle varalla olevalle tarjotaan ilosanomaa kurssille hyväksymisestä.  Ilosanomaviestin lopussa lukee teksti, että "ellette jostain syystä aio ottaa osaa koulutukseen niin pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan asiasta työnvälitystoimiston ...... virkailijaan.

Näin luututtiin minutkin pois tilastoista.  Otin yhteyttä sinne, tänne ja tonne, yrittäen selittää, että olen menossa koulutukseen, mikä alkaa tammikuussa enkä tarvitse tarjoamaanne koulutusta, missä opiskellaan, miten haetaan opiskelupaikkaa. Tein myös selväksi, että on idioottimaista ja yhteisten varojen haaskausta tarjota viisikymppiselle tällaista koulutusta.  "Mikäli, et ota vastaan tätä hakemaasi ja tarjoamaamme koulutuspaikkaa niin laitamme viestiä työttömyyskorvauksen maksavalle liitollesi, eihän tämä sen kummempaa".  No, ei ole ei sen kummempaa; ensimmäinen koulutusviikkoni on tässä mennyt ihan oikeasti flunssan kourissa ja loppuajalle täytyykin keksiä jotain järeämpää syytä tuleville poissaolopäiville.

Kauan eläköön valtion ja kuntien kompostitoiminta.  Jokainen instanssi tekee itsensä tärkeäksi keksimällä, mitä ihmeellisimpiä asioita pienten ihmisten päiden menoksi ja varmistaakseen oman paikkansa omiin nimiinsä lämpiävässä systeemissään.

HENGITÄN, OLEN SIIS ELÄVIEN KIRJOISSA?

Kotona jälleen.  Takana ovat hidastempoiset kilometrit maanteiden kuningattarena ja pikakiitäjän kapteenittarena.  Matkustajat olivat toinen toisiaa ymmärtäväisempiä ja ehkä juuri heidän omasta asenteesta johtuen pääsivät myös toivomaansa määränpäähän (vaikkakin eräät monien mutkien kautta). Taksikeskuksen henkilökuntakin osottautui pitkämielisen lempeäksi ja auttavaiseksi porukaksi tarjoten minulle välillä neuvontaa  oikeaa osoitetta kohden.

Hemmo, joka kävi esittelemässä minulle kulkuvälineen, kaivoi auton takatilasta sellaisen laitteen, jolla voi nähdä, missä on ja minne menee.  Ainoa ongelma siinä laitteessa oli, etten osannut laittaa sitä toimimaan ja siinä se auton tuulilasissa pällisteli minua pimeänä koko päivän.

Opin monia uusia ja hienoja asioita tänään.  Yksi parhaimmista opeista oli, että jollei taksitolpalla ole autoja niin tolppaa lähimpänä olevassa vapaassa taksissa soi puhelin.  Mutta kun niitä puhelimia on kolme siinä autossa niin eihän sitä voi aina tietää, että mihin käyttöön mikäkin puhelin on (yhteydenpitoa varten kuitenkin).  Toinen tärkeä oppi on, että ellet itse kuljettajana ymmärrä karttaa ja matkustaja lupaa opastaa, niin toivottavaa ainakin olisi, että kyseinen matkustaja omaa normaalin näkökyvyn, että pystyisi havainnoimaan missä me mennään (hän lupasi, että länsiväylältä osaisi neuvoa tien, näin ei kuitenkaan käynyt ja jouduttiin hiukka seikkailemaan).

Päivän kassa jäi hävettävän pieneksi, mutta seuraava tavoitteeni onkin vähintään tuplata se.  Olin ystävällinen ja kävin hakemassa jatkokuljettajan, joka yhtä ystävällisesti lupasi tuoda minut kotiin.  Tultiin ja lujaa tänne, mahtoiko olla mielenosoitusta kun aika venyi????   ....lupasi palauttaa auton avaimen ja tilitykseni, olinkohan ihan viisas???

Taidanpa jatkaa iltaniviettoa Tytsyjen seurassa sekä eilen avaamani ja keskenjääneen valkkaripullon kera.

Uutta iloista ja henkeäsalpaavaa työpäivää odotellessa (tosin vuorovarausta en ole vielä tehnyt).

PELOTTAA JA JÄNNITTÄÄ....

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin. Onkohan mulla kaikki korvienvälissä kotosalla, mietityttää vaan.  Olo on kuin sudensuuhun olis rynnistämässä, siis aivan epätodellisen järkyttynyt.  Puolivuottahan siitä on kun taxikortin ajoin, juu niin taitaa olla ja vieläkin jaksan ihmetellä, että millä avuilla läpäisin datalaitekokeet.  Niitä laitteita kun on niin tautisen monta.

Eilen olin istumassa koko päivän inva-auton kyydissä opiskelemassa, miten homma hoituu sillä saralla.  Hiukan siinä palautui mieleen datalaitteet (siis vain hiukan),  mutta siihen se sitten jäikin.  Tänään soittivat taksifirmasta, että tulisinko töihin nyt viikonloppuna?  ...sen kummempia ajattelematta lupauduin oitis hoitamaan viikonlopun keikat.  Siis, ihan oikeesti, mihin mä olen oikein menossa - enhän mä osaa muuta kun linja-autojen reitit, LOL

Ja tämä tärähtänyt kuva, kuvaa täydellisesti olotilaani ;)

VIIKOLLA ON ELÄMÄÄ

Se olisi taas perjantai.  Siis elämähän on yhtä viikonloppua, viikkojen hulahtaessa ohitse kiitävällä vauhdillaan, ettei perässä meinaa pysyä.  Lauantaikin tuli ja tekee jo loppuaan.  Tänä yönä, siis huom! yönä, yöhän on parasta  aikaa urheilla tuossa pihamaalla, minulla on aikomus siirtää maahan jääneitä viittä pensasta hiukka vajaa metri ulospäin talosta katsoen.  Sitten ei enää muuta kuin uutta pensasta, puutavaraa aidan, seinämän ja terassin tekoon ja tietysti kiviä portaiden reunalle vielä tälle syksylle.  Muut kasvit jääkööt ensi kevääseen.  No, sitä yötä ei nyt sitten lauantaina tullut, että olisin pensaita siirrellyt kun juutuin tv:n äärelle katsomaan pakoa Puerto Vallartasta.


Se siitä.  Sunnuntai tulla tömähti vastaan ja vielä kesäajassa.  Viikonloput on jotenkin kuollutta aikaa, jolloin suunnitellaan suuria, muttei nähtävästi kuitenkaan toteuteta mitään ja viikot ovat taasen sitä aikaa, jolloin elämä sykkii, onneksi tuli viikonpäivät ja elämä takasin.

Ainakin minun päässäni sykkii nyt.  On sykkinyt ja särkenyt maanantaista klo 14 lähtien kun kävin hammaslääkärissä.  Bunara 800 ollaan naatiskeltu kolme kappaletta ja kyytipojaksi Giniä Gingeralen kanssa, röyhhhh!!!  Jätskituutteja ostin paketillisen, jotka on kohta tuhottu.  Muutama minuutti ennenkuin olen syönyt ihanaiset jätskit olen painellut avaamatonta jätskituuttia turvonnutta ja kipeää poskeani vasten.

Tiistaihin herätessäni naamani näyttää edelleen kuin itsensä täyteensyöneen hamsterin naamari.  Poski turvoksissa ja kipu ihan tuntuva.  Siis tämäkin päivä aloitetaan buranalla.

Kodissamme ei juurikaan mikään ole liikahtanut muuttomme jälkeen, joten tänään pyykkipäiväni lisäksi aion oikoa taulut kaapinpäältä nätimpään järjestykseen, asetella huoneeni kristallilampun kristallit oikeisiin kohtiin ja porata muutaman reiän kylppärin seinään lisää pinkkiä seinäkoria varten.  Eiköhän tällainen ohjelma yhdelle  päivälle riitä.