ELÄMÄNMITTAINEN TANSSI

"Kukaan ei koskaan kertonut......
...että tämä tanssi olisi näin pitkä
jatkuisi vielä jatkojenkin jälkeen
vaikka jalkani väsyisivät
käteni ei nousisi
pääni olisi kallellaan
eikä suuni liikkuisi
kulkisin kumarassa
hitaasti hivuttautuisin
en kuulisi
en näkisi
milloin tämän pelin saa puhallettua poikki
milloin saan kultahansikkaat
milloin elämä täyttyisi harmoniasta
ja kantaisi sulosävelin".




Ei ole helppoa olla kahden tulen välissä karrelle palaessa, keskeneräisenä ja käymistilassa.  Aikuistuminen on vaikeaa kun täytyy fenix-linnun lailla nousta tuhkasta ja olla vahvasti MINÄ.  Käymistilassa oleva MINÄ on vielä niin heiveröinen kaiken paineen alla, että se vaatii ovien potkimista niin menneisyyteen kuin nykyhetkeenkin, jotta oma paikka löytyisi vahvana ja itsenäisenä tulevaisuutta varten.

Jotku aikuistuvat vähin äänin ja toisilla se ottaa koville. Itselläni alkoi aikuistuminen pienen lapsen äitinä ja avioliitossa, jonka olin solminut jo 17-vuotiaana.  Identiteetin murtuminen ja oman eheän itseni löytäminen vei minut pitkälle ja äärettömän mielenkiintoiselle ja anteeksiantavalle matkalle minuuteeni.  Oli helppo itselleen suopeuden kautta antaa anteeksi kivittäjilleen kun oppi sydämellään näkemään kivittäjiensä ihmisyyden ja ihmismielen strategiat ja suojamuurit. 

Pienen lapsen äitinä en voinut jäädä siihen elämään, missä olin ja kaipasin sinne, mistä olin lähtöisin.  Kivityksiä ja syyllistämisiä tuli niin oikealta kuin vasemmalta, mutta minä selvisin - hengissä.

En tiedä selvisinkö ehjänä, mutta vahvempana ja tietoisempana itsestäni kuitenkin.  Menneisyyteni ovet pysyivät myrskyistä huolimatta auki ja eteenpäin mentiin.

                                         -----------------------------------------------------

Miten silloin eletään kun;
toiveet ja todellisuus eivät kohtaa,
kosketus välillisesti unelmiin tekee kipeää,
yksi ja sama asia tuntuu samanaikaisesti sekä oikealta että väärältä ja kun aurinko elämässä laskee ennenkuin se on edes kunnolla noussutkaan.

- meeri -

IHAN TYRMÄSSÄ

Takana SKKY:n kaivarin näyttely.  Lähdettiin seitsemän aikoihin aamulla ja kotiin tultiin hiukan ennen yhdeksää illalla.

Oli mukava taas nähdä sekä omia kasvatteja perheineen että muita kasvattajia.
Lellukka sai ERIn ja oli avonarttujen ykkönen.  Hieno pokaali tuli tuolle mölyapinalle, onneksi se on sen verran vieraskorea, että osaa kehässä käyttäytyä mallikkaasti ja liikkuu todella kauniisti - oliskohan isäänsä tullut :)

Viimeisimmän pentueen kaksi puolivuotiasta poikaa kävi näytillä.  Jerryn ympärillä riitti hyörinää ja kiinnostusta jalostuskäyttöön pojan kasvettua mieheksi.  Valitettavasti Jerryn on vaan unohdettava miehiset kotkotukset kun ei pojalta löydy kuin yksi "silikonipalli" kuten yksi kasvattaja veisteli :D  Valehtematta lähes kymmenen kasvattajaa kävi Jerryn sukukalleuksia kopeloimassa, josko sieltä kuitenkin löytyisi se toinenkin pallero.  Siinä olis moni mies ollut kateellinen Jerryn saamasta, käsinkosketeltavissa olevasta huomiosta :D

Sulo-pojalla on myös kysyntää, vaikka väriä löytyykin.  Väriä ei ole niin paljon kuitenkaan kuin Hugossa. Sulon veljet ovat valkoisia kumpainenkin, kuten myös vanhemmatkin.  Mistä lie kaukaa värit tulevat ja periytyykö ne ylipäätään jää vain kysymysmerkiksi.  Sulolla on pallit kohillaa, hyvä runko, vahva pigmentti ja suorat raajat - Sulo on tosi äijä ja harjoittelee jo kovasti mieheksi tulemista :D

Sattuipa vielä niin hauska juttu, että vieläkin naurattaa :D  Lähdin kehältä pois Lellun kehäkierroksen jälkeen ja olin matkalla teltalleni kun näin syrjäsilmällä yhden valkoisen pikkuturrikan katselevan itesäni. Samassa mietin, että hirmu tutunnäköinen ilme koiralla oli ja käänsin katseeni uudestaan koiran suuntaan.  Vasta sitten huomasin, ketä istui siinä penkillä, missä koira oli jaloissa.  Annelihan se siinä Sissin kanssa.  Siis, miten sitä voi edes unohtaa, että olin antanut Annelille pidettäväksi oman koirani :D

Siis haipakka päivä oli, haipakkaa tulee olemaan tuleva viikko ja vielä haipakampaa siitä etiä päin.

Mamma ja koirat on ihan tyrmässä ja menevät nyt yöunille, mutta sitä ennen tahdon vielä huokaista helpostuksesta ja sanoa, että ÄITI TUNTEE SUURTA HELPOTUSTA, ON ILOINEN JA ONNELLINEN.  TYTÄR TIETÄÄ MIKSI <3

TARPEETTOMANA POISSULJETTU - KUOLLUT JA KUOPATTU

Voisi luulla, että äidin ja tyttären välirikko olisi alkanut tähän päivitykseen johtaneesta kommentista.  Näin ei kuitenkaan ole.  Tätä päivitystä ja kommenttia edelsi tyttären tekemä viikon kestävä pakomatka väkivaltaisesti ja uhkaavasti käyttäytyneen poikaystävänsä luota äidin luokse.

Käytiin Porvoon poliisilaitoksella, jossa F teki rikosilmoituksen ja ihmetteli itseään, ettei ollut veljeään uskonut, että jättäisi kyseisen tyypin, koska uhkaava käyttäytyminen ei ollut ensimmäinen kerta.  Viikon pakoilunsa jälkeen F oli rohkaistunut palaamaan Tampereelle.

F soitti kotoaan, että oli turvallisesti päässyt perille.

Tästä päivityksestä alkoi F:n rankka valheiden vyyhti.  Oma äiti vedettiin mukaan omiin ongelmiin, jonka jälkeen oma osuus asioiden kulkuun mitätöitiin ja vastuu välirikon etenemisestä ulkoistettiin äitiin.  Oma osuus  ja vastuunkanto sen seurauksista vaihdettiin väkivaltaiseksi osoittautuneeseen suhteeseen - alkoi tyttären häpeällinen ja suoranainen pelleily ihmissuhteilla.  

Itsesuojelun ja kasvojen menettämisen pelossa annetaan ulkopuolisille käsitys, että kaikki olisi alkanut minun edellisessä päivityksessä olevasta kommentistani.  Kun kaksikymppinen puhuu me hengessä ("Asioista on täälläkin suunnalla puhuttu ja tultu siihen tulokseen ettei anteeksipyyntö täältä suunnalta taroeellinen") ja miesystävä on pitkälle yli kymmenen vuotta vanhempi niin ei ole vaikea arvata, kumpi vie ja kumpi vikisee.  Jokaisen valheen takana on tietysti jyrkkämielinen kuulija, mutta mitä muuta olisin voinut olla kuin jyrkkämielinen kaiken sen jälkeen, miten minun tytärtäni oli kohdeltu ja minut äidin tunteineni vedetty mukaan.

Niin syvältä valheen suosta ei ihminen, jolta puuttuu kyky kohdata vastoinkäymisiä, pysty pelastamaan  itseään ja säilyttämään kasvojaan muulla tavoin kuin jatkamalla samalla linjalla - toivottavasti tämä kaikki osoittautuu sen arvoiseksi nuorelle neidille.

Kahdelta taholta olen kuullut, kuinka minä äitinä toivon tyttärelleni pelkkää pahaa.  Jokainen, joka minut tuntee tai näkee vaivan lukea kirjoittamani blogitekstit keskeneräisestä äidistä, voi itse tehdä johtopäätöksensä tällaisten väitettyjen toivomusten todenperäisyydestä.  Sen lisäksi, että minun on kerrottu toivovan tyttärelleni pelkkää pahaa, minulle on suoraan kirjoitettu, että valehtelen. Mitä suurin todennäköisyyksi valhe on tyttäreni aivan oma tapa selviytyä elämästään.

Olen kuitenkin vielä asiantuntija siinä, miltä minusta tuntuu ja seison ryhdikkäänä sanomisieni ja kirjoittamisieni takana pystyen perustelemaan sekä näkemykseni että tunteeni - mikäli rehellisyyttä omia tunteitaan kohtaan kutsutaan valehteluksi niin miksi mahdetaan kutsua sitä, että kasvojen menetyksen pelossa ollaan valmiita uhraamaan suhde omaan äitiin ja leimaamaan hänet valehtelijaksi näkemättä vaivaa antaa minkäänlaisia perusteluja väitteille.

Tyttäreni oli isälleen sanonut, että toivoo, ettei menneestä enään puhuta.  Lupauduin hänen isälleen, että olen menneestä hiljaa, soitan tyttärelleni ja ilmoitan, että ajan hänen luokseen lauantaina 30.8.  Minua ei toivotettu tervetulleeksi ja kieltäydyttiin tapaamasta minua.  Onko tämä sitten tyttäreni käsitys siitä, miten luodaan uudestaan välit äitiin unohtamalla menneet?  Kovin on yksipuolinen käsitys omasta toiveestaan, että menneistä ei puhuttaisi.

Minua on kuvannollisesti katsoen ammuttu niin pahasti sekä sydämeen että päähän, ettei minulla ole muuta selvitymiskeinoa lapseni menettämisestä kuin jatkaa kirjoittamista tunteistani.  

Minä olen suunnattoman paljon kaivannut lastani, niin valtavan paljon, ettei kukaan edes voi arvata.  Avioliitoista ja parisuhteista erotaan, mutta suhde vanhempien ja lasten välillä pitäisi säilyä kuolemaan asti. Minä ilmeisesti olen siis kuollut ainakin tyttäreni elämästä.

Täydellinen elämä <3

ÄITIKIN ON VAAN IHMINEN

Onnea ihan tuhottoman paljon minulle elokuu 11 päivästä ja tulevaan.   Virtuaalionnitteluja tuli paljon, mutta ainoa henkilökohtaiselta tuntuva onniteluviesti tuli puhelimeen pienen runonmitan muodossa Veikkaus Oy:ltä, kiitos siitä Veikkaukselle, mä olen varmaan lähellä heidän sydäntään :D ja kyllähän se mieltä lämmittää - kiva, että joku edes muisti henkilökohtaisemmin ;) .

Elämä näyttäytyy erilaiselta kuin vuosi sitten ja huippuerilaisen tästä tekee se, että olen yksin ilman tunnetta, että kuuluisin johonkin.  Perhe, joka pitää yhtä ja sen jäsenet, joiden elämää seurataan läheltä ja sivusta - on kadonnut saavuttamattomiin. 

Olen elämäni aikana ollut tytär, ystävätär, vaimo ja äiti.  Nyt olen pelkästään minä.  Mitä minä ole itsessäni ja riittääkö motivaatio elämään pelkästään itselleni, jää nähtäväksi.

Vanhemmat ovat kuolleet, joten se liene luonnollista, eikä viakseni laskettavissa.  Olen ilmeisesti vieläkin vanhempieni tytär, mutta sillä tittelillä ei enään paljon leijailla yli viiskymppisenä.

Ystävä olen ollut monelle matkani aikana.  Toiset ystävät ovat tulleet elämääni kulkeakseen kauttani ja jatkaakseen omaa matkaansa. Toivon, että kohtaamisemme on auttanut heitä, kuten minuakin oppimaan itsestään uusia asioita.  Toiset ystävät  niin lapsuudesta kuin aikuiselämästäkin ovat tulleet jäädäkseen ja pysyvät kyydissä niin ylä- kuin alamäetkin.  On helppoa pysyä läheisenä kun etäisyys on riittävän pitkä.

Vaimo olen ollut hyvässä ja pahassa.  Kumpaakin aviomiestäni olen rakastanut ja arvostanut ja heidän arvomaailmaansa on ollut lähellä omaani.  Ensimmäinen avioliittoon johtanut rakkauteni oli vastaus sen hetkiseen elämääni ja on kasvattanut minua ihmisenä kokemaan ja vastaanottamaan rehellisen avoimesti vastaantulevia asioita.  Nuorena tyttönä opin ensimmäisestä avioliitostani enemmän kuin ikinä. Opin rakkaudellisessa ilmapiirissä rehellisyyden merkityksen ja kritiikin kyseenalaistamisen.  Tuskien kautta opin myös sen, miten itsekästä ja tuhoavaa rehellisyys voi olla huonolla tilannetajulla.  Ensimmäinen avioliittoni loppui, minuuteni kasvaessa sen avioliiton voimakkaamman ja hallitsevamman osapuolen asettamien raamien ulkopuolelle.  Toinen avioliittoni, toinen kohtaloni opetti minulle rehellisyyden toisenlaiset kasvot, pari- ja ihmissuhteiden sen puolen, missä ollaan hiljaa silloinkin kun olisi tietoa jota välittää eteenpäin.  Toinen parisuhde opetti minut vaikenemaan, ellei ollut mitään hyvää sanottavaa ja kyseenalaistamaan viestintuojien motiivin viestin välittämiseen. Toinen avioliittoni näytti minulle oman vastuuni tekemistä valinnoistani niin teoissa kuin sanoissakin.  Vaimon tittelilläkään ei enään leijailla - hyvät välit ovat kumpaiseenkin edelleen.

Äiti olen vieläkin sydämessäni. Kumpainenkin lapseni on kokenut erilaisen äidin, mutta parhaan sellaisen, mitä on ollut saatavilla.  Kumpaisellakin on ollut äiti, jolle lapsi on ollut aina, siis aivan aina numero YKSI.  Ei puhettakaan, että yksikään mies olisi päässyt ylittämään tai ohittamaan lastani jos sellainen tilanne olisi edes eteen tullut.  Äiti, joka on yksinhuoltajana ja olosuhteiden pakosta, pahimmillaan tai parhaimmillaan tehnyt päätyön lisäksi siivoustöitä vähintään neljänä iltana viikossa.  Äiti, joka on huolehtinut fyysisestä kunnostaan.  Äiti, joka on kannustanut ja tarjonnut mahdollisuuksia lapsilleen monenmoisiin harrastuksiin ja etenkin niihin suuntauksiin, mitkä ovat kumpaisellakin olleet vahvimpina.  Äiti, jonka puoleen on voinut kääntyä asioissa kuin asioissa.  Äiti, joka on toivottanut kaikki ystävänne tervetulleeksi kotiimme. Äiti, joka ei ole päihdeongelmainen. Äiti, jolla on ystäviä, harrastuksia ja aktiivinen elämä.

Rankka elämä on vaatinut oman veronsa.  Äiti on joutunut varhaisaikuisiässä matkalle minuuteensa, matkalle, josta ei ole paluuta.  Äiti on ollut keskeneräinen, mutta äiti siitäkin huolimatta.  Ehkä en ole ollut läsnä silloin kun on tarvittu.  Ehkä en ole osannut auttaa kaikessa, mutta olen kuitenkin ollut mestari löytämään tahoja, mistä on oikeaa apua löytynyt.  Ei pelkästään sukurakkaudesta vaan myös velvollisuuden tunteesta, mihin minut on sitoutettu jo alle kouluikäisenä, olen syyllistynyt siihen, että oma narkomaani pikkuveljeni on suoraan ja epäsuoraan vaikuttanut aivan liian paljon elämäämme.

Olen kuitenkin ÄITI, joka rakastaa lapsiaan.  Rakkauden nimissä äiti kestää lastensa väärät valinnat ja niiden aiheuttamat vastuunkannot heidän elämässään. Rakkauden ja arvomaailmansa nimissä äiti vaatii kunnioitusta ja arvostusta, ei ihmisenä vaan äitinä.  Äiti ei hyväksy epäkunnioittavaa ja vähättelevää käyttäytymistä lapsiltaan itseään kohtaan, mutta ei pidä sitä anteeksiantamattomana, mikäli nöyryyttä ja vilpitöntä anteeksipyyntöä löytyy.

Äitikin on vaan ihminen, joka edustaa aina omaa aikaansa ja omalla tavallaan.

KESKENERÄINEN ÄITI JA SELVÄT SÄVELET

Keskenkeräinen äiti on kuunnellut tusinan kertaa tyttärensä hänelle ja veljelleen omistamaansa Emeli Sandén  musiikkikappaletta Clown, Kappale herättää äidissä tunteiden sekamelskan missä syyllisyys, ymmärrys ja suru ottavat mittaa toisistaan - äitiä ei kuitenkaan naurata - itkettää pikemminkin se, millaiseen solmuun voi ihminen elämänsä saada kun ulkopuoliset odotukset ja henkilön todellisuus eivät kohtaa toisiaan.

Laulun sanoma antaa viestin, että ulkopuoliset pitävät naurettavuutena ja kivittämisen arvoisena laulajan valitsemaa tietä. Keskeneräinen äiti on viestin vastaanottanut ja kehoittaa vakavasti viestin lähettäjää omien kykyjensä puitteissa ja peiliin katsoen rehellisesti arvioimaan EDES ITSELLEEN, kuinka asioihin on päädytty.

Syyllisyys on avannut keskeneräisen äidin sekä näkemään että ymmärtämään menetykseen johtaneita vaikuttimia.  Keskeneräinen äiti herätettiin siihen todellisuuteen, ettei hän ole edes sen arvoinen, että ansaitsisi kunnioitusta.  Äidin sydän on kuukauden päivät ollut täynnä vastaanotettua halveksuntaa ja vähättelyä ja nyt myös haistattelua - ja sitä ei äiti hyväksy vaan jatkaa kirjoittamistaan.

Kunnioituksen puutetta ei edes keskeneräinen äiti hyväksy, mutta ymmärtää sellaisenkin puutteen - eihän kunnioitusta edes voi odottaa henkilöltä, jolta ei löydy sitä edes itseään kohtaan. Keskeneräinen äiti on suorastaan vihainen itselleen, ettei ole kyennyt näkemään tyttärensä kyvyttömyyttä kohdata vastoinkäymisiä  ryhdikkäänä ja itseensä luottaen - polttamatta siltoja takanaan, ennenkuin vasta nyt kun se on kääntynyt äitiä itseään vastaan.

Järkyttävintä koko episodissa on se, että todellinen syyllinen kulkee edelleen vapaalla jalalla ja siltä apinalta puuttuu täydellisesti kunnioitus ja arvostus nuorta neitoa, hänen taustojaan ja identiteettiään kohtaan.   Jos kyseinen otus olisi mies, eikä hiiri, hänessä olisi ollut sen verran munaa, että olisi pyytänyt anteeksi kaikilta niiltä osapuolilta, joita hänen tekonsa on loukannut sekä tavalla tai toisella koskettanut.  Myös tätä puoljauhosta tapausta elämä opettaa, ellei muuta niin hitaasti kulkemaan. Se sama force, jolla keskeneräinen äiti on tytärtään suojellut maailman pahalta on kanavoitunut vihan tunteeseen tosiasiallista syyllistä kohtaan.

Keskeneräinen äiti tietää, että elämäntilanteemme ovat omien valintojemme tulosta pitkällä aikajuoksulla. Myös sen keskeneräinen äiti tietää, että elämäntapa muovaa meitä matkallamme ja samat lait pätevät myös silloin kun tahdotaan uutta muutosta kehiin. Keskeneräinen äiti tietää paljon enemmän kuin, mitä kirjoittaa tässä - myös sen, että ystävät tulee valita huolella, sillä he vievät tietäsi joko ylös- tai alaspäin - tuovat laatua tai laaduttomuutta.  Senkin keskeneräinen äiti tietää, että laatuvaatimukset ja itsetunto kulkevat käsikädessä ja ovat niin lähisukulaisia keskenään, että kumpikin vaikuttaa kumpaankin.

Keskeneräisellä äidillä on paljon elämänviisauksia ja takataskussaan laulunsanoja, joita äiti viljelee avokätisesti tilanteiden mukaan aivan kuten äidin omakin keskeneräinen äiti on aikanaan tehnyt. Pala palalta, askel kerrallaan ovat viisaudet auenneet keskeneräiselle äidille, eikä äiti edes odota, että ne aukeaisi jälkikasvulle yhtään sen nopeammin kuin, mitä heidän oma kehitys antaa myöten.  Keskeneräisen äidin äiti ei pitänyt päiväkirjaa, mutta kirjasi hänen elämäänsä vaikuttaneita suuria asioita vuosikalentereiden sivuille, joita keskeneräinen äiti on saanut lukea oman äitinsä poismenon jälkeen.

Vaikka keskeneräisen äidin jälkikasvu ei pidäkkään siitä, että äiti avautuu kirjoituksissaa omista tunteistaan niin äiti on päättänyt, ettei jätä oman hautansa taakse luettavaksi niitä asioita, joista olisi voinut kertoa jo aikaisemmin. Yksin ja yksinäinen voi olla keskeneräinen äiti, mutta ei kuitenkaan niin onneton ja epätoivoinen, että sovun säilymisen nimissä nielemättä hyväksyisi häneen ja hänen arvoihinsa kohdistuvan vähättelyn ja itselleen haistattelun.

Keskeneräinen äiti toivoo edelleen elämänmakuista ja -arvoista elämää lapsilleen, sopivasti kokemuksia,  kolhuja ja vastoinkäymisiä jalostamaan heitä yksilöinä ja tekemään heistä nöyriä elämän edessä - ei katkeroitumaan elämässään.  

Keskeneräinen äiti puhuu edelleenkin eri kieltä kuin tämän ajan nuoret ja äidin elämänarvot ovat valovuosien päässä tämän päivän arvoista, joihin ei näytä kuuluvan ainakaan perheen arvostus - näillä kuitenkin mennään.

OLIPA KERRAN KESKENERÄINEN ÄITI

Olipa kerran äiti, joka keskeneräisyydessään sai lapsia keskeneräiseen elämäänsä, joista aikanaan tuli keskeneräisiä aikuisia, jotka taas saivat omia lapsia keskeneräisyydessään ja keskeneräiseen elämäänsä.  Näin jatkuu keskeneräisyyden kehä, mutta kaikessa keskeneräisyydessäänkin äiti on ÄITI.

Äiti on se ihminen, joka on synnyttänyt lapsensa, äiti on se ihminen, joka on parhaan kykynsä, tietonsa, taitonsa ja keskeneräisyytensä mukaisesti tehnyt olosuhteisiin nähden parhaansa lapsensa eteen.

Äiti ei mene milloinkaan sieltä, missä aita on matalin kun on lapsista kyse.  Äiti korkeintaan alittaa aidat laiminlyödessään itsestään huolehtimisen yrittäessään parastaan äitinä olemisessa. Äiti on reviiritietoinen leijonaemo, jolta löytyy haukan katse ja kotkan kynnet kun hänen lapsiinsa kajotaan sanallisesti tai fyysisesti ja silloin ei hyvä heilu, eikä edes naisellisinkaan äiti säästä sanaisen arkkunsa sisältöä sivaltaessaan reviirilleen väärin aikein tunkeutunutta kohdetta sanan säilällä.  Äiti välttelee viimeiseen asti konflikteja lastensa kanssa, mitä hän ei parisuhteessa alentuisi tekemään.  Äiti on sokea, mutta samanaikaisesti äiti on myös äärettömän tarkkanäköinen.  Äiti on hautaan asti ja vielä senkin jälkeen ÄITI.

Äiti on valmis luopumaan lapsestaan, katkaisemaan napanuoran kun sen aika on tullut ja siirtymään tarkkailijan rooliin tähystämään, kuinka ne siivet kantavat.

Äiti ei toivo mitään muuta niin paljon lastensa elämään kuin onnea ja siunausta. Äiti toivoo näkevänsä lastensa kasvot rakkaudellisesta elämästä hehkuvina.  Äidin sydän ei ole haavoittumaton, mutta paljon se kuitenkin kestää.  Äidin sydämeen sattuu nähdä kuva rakastuneesta  tyttärestään, joka hymy huulillaan ja otsa kurtussa näyttää enemmänkin kovia kokeneelta keski-ikäiseltä naiselta kuin ikäiseltään kaksikymppiseltä -elämä edessä olevalta nuorelta. Ennenkaikkea äidin sydämeen sattuu kun oma lapsi alistuu epäkunnioittavaan parisuhteeseen ja kutsuu sitä nimellä rakkaus.

Äiti on kokenut anteeksiantoa elämässään ja siksi äiti on kyennyt antamaan anteeksi omalle äidilleen hänen keskeneräisyytensä, hyväksymään oman keskeneräisyytensä ja antamaan anteeksi omille lapsilleen heidän väärät valintansa.

Äiti ei koe olevansa hyväksikäytetty, vaikka äidin virka ei jatkunutkaan elämänmittaisena.  Äiti edelleen sekä iloitsee että itkee lastensa puolesta. Äiti tuntee oikeutetusti suurta surua tarpeettomuudestaan ja kokee joutuneensa tämän ajan uhriksi - uhriksi, joka ei puhu, eikä ymmärrä tämän päivän kieltä.

KANSALAISET FEAT. BEDBORGARE: OLEN SUOMALAINEN

Kansalaiset feat. Medborgare: Olen suomalainen on loistavan hieno ja hyvällä tyylitajulla tuotettu musiikkivideo, mikä on avannut silmiä ja kirvoittanut keskustelua virallisemmallakin taholla suomalaisuudesta, ihmisyydestä ja monikulttuurisuuden tuomasta rikkaudesta.

Musiikkivideon julkaisu osui ajankohtaan kun vallanpitäjät ovat oman hyvinvointinsa keskellä ja vieraskoreudessaan laiminlyöneet ellei peräti unohtaneet oman maansa heikko-osaisimmat. Kansan syvät rivit ovat käymistilassa -  Turhautumisien ja pettymysten purkautumisien kohderyhmäksi joutuvat valitettavasti he, jotka ovat myös itse avuntarvitsijoita.

Olikin jo korkea aika päivittää tämänkin laulun sanoma tähän päivään.  Kiitos idean isälle ja kaikille tämän musiikkivideon tekijöille ja mukana olleille.  Mamman erikoiskiitos <3 murumussukalle kauniista laulusta.