"Miten olis siltakaaren teko" kysyin Fatoulta. "sopiihan se" sanoi F ja heittäytyi ensin yrittämään moista asentoa. Liikunnanohjaaja minussa heräsi ja aloin jakelemaan neuvoja kuinka siltakaari tehdään. "Ei se voi olla niin vaikeaa, työnnä käsilläsi toiseen suuntaan jne..." toistelin ohjeitani ja kerroin kuinka minä teen siltakaaren anytime käsiltäseisonta-asennosta alas laskeutuen. "No, näytä nyt sitten" F totesi ja minä innokkaana heittäydyin matolle selälleni kolmen koiran ilmestyessä "avustajikseni".
Siitä se järkytys alkoi. Minä; keijun kevyt, joka gasellin askelin loikkii esteeltä toiselle. Mitä minulle on tapahtunut. Siltakaaren lähtöasento on oikea, mutta keho ei liikahdakaan lattiatasolta. Käsissä ei ole voimia edes kynää nostaa lattialta. Se vielä olisi puuttunut, että olisin räväyttänyt itseni käsinseisontaan ja ilman mitään siltakaaria rojahtanut päälleni alas. Kaikkea sitä ihminen itsestään kuvitteleekin.
Näyttää siltä, että olen henkisellä tasollani jäänyt siihen tilaan, jolloin olin hyväkuntoinen, notkea ja vahva. Olenhan minä heikkokuntoisia ja ylipainoisia ihmisiä ennenkin nähnyt, mutten itseäni missään vaiheessa kuvitellut kunnottomaan tilaan.
Nyt on jo muutama päivä punnerreltu, venytelty ja kävelty aikaisempaa enemmän ja tavoitteena on painon pudotus, kunnon kohotus sekä siltakaaren teko (jos hyvin onnaa). Aikarajaksi laitettakoon vaikka loppuelämä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti